Hugon eläinlääkärikontrolli oli nyt syksyllä, eikä mitään hälyyttävää maksa- tai munuaisarvoissa ainakaan vielä ollut nähtävissä. Hugo oli oksennellut melkolailla kesän ja alkusyksyn aikana sulamatonta ruokaa, joten oletettavaa on, että sen maha ainakin ajoittain kärsii jatkuvasta kipulääkkeestä :( Minkäs teet, vaihtoehtoja ei ole. Viime keväänä näytti kovasti siltä, että Hugo vetelee viimeisiään. Mutta mitä vielä ... kesän tulo piristi herraa niin, että kaikki ympyrän kävelemiset ja ajoittaiset stressipisut jäivät pois. 

Hugon osalta asiat on olleet paremmin kuin voisi olettaa, ennen kuin nyt muutama viikko sitten Hugo alkoi huutamaan öisin. Kun lopulta molemmat Jannen kanssa aloimme näyttää siltä, kuin olisimme aamuisin haudasta nousseet päätimme, että asialle täytyy tehdä jotain. No hätäratkaisuna on ollut Hugon majoittaminen saunaan yöksi. Hugo kuitenkin sattuu olemaan meidän kissoista se, joka osaa avata ovia. Näin ollen saunan suihkuhuoneen kahvat on käännetty alaspäin, ja yksi potta on lisätty saunaosastolle. Jollain lailla tämä on vastoin omaa ajatusmaailmaani eläintenpidosta, mutta pieni lohtu on se, että Hugo tuntuu viihtyvän saunaosastolla. Iltaisin se menee itse saunaan, ja välillä sen mukana on saunaan ängennyt Ronttulikin. Ronin saunaöitä olen kyllä hieman vastustanut, sillä Ronttuli nukkuu minun selän päällä öisin, ja tuntuu siltä, etten osaa enää edes nukkua ilman paksukaisen painoa. Mutta toisaalta ehkä voin jakaa omaa unikaveriani Hugon kanssa ;)

Tarkkailun alla tuo Hugon vointi nyt kuitenkin on, sillä enteileekö tuo huutaminen kevättä, vai tarkoittaako se sitä, ettei kipulääke ihan toimi enää. Ihan järkyttävän harmittavaa tämä kaiken kaikkiaan on, kissa täyttää nyt seitsemän vuotta, ja on ollut kipeä jo kolme vuotta elämästään. 

Sen verran hyvin Hugon kanssa on nyt pitkään kuitenkin mennyt, että orastava pentukuume nostaa päätään. Kovasti yritän taistella vastaan, eikä tuo Jannekaan ihan ilman taivuttelua pentuun taida suostua. Pientä pehmittelyä olen jo alkanut harrastaa, ajatus on siis kytemässä. Kerttu (12v. tyttäremme) innostui viime vuonna käymään mummin ja Fannin kanssa kissanäyttelyissä, joten ehdottomasti jos meille pentu jossain vaiheessa tulisi, pitäisi sen olla näyttelytasoinen. Nyt katsellaan rauhassa, olen varma että jos, ja kun SE oikea pentu osuu kohdalle, niin sitä ei sitten tarvitse edes paljoa pohtia. Viime aikoina olen kovasti mieltynyt täplikkäisiin itämaisiin. Unjahan on täplikäs, mutta valitettavasti sen pitkäkarvaturkissa nuo huonot täplät eivät muistuta edes etäisesti täpliä. Eli olisiko seuraava meidän kissaperheen jäsen sitten lyhytkarva? Väreistä pidän kovasti lilasta, suklaasta ja sinisestä. Mutta nyt kun lausun nämä ilmoille, niin se seuraava pentu tuleekin varmasti olemaan ihan jotain muuta :D Toisaalta myös SYS/SYL vaihtoehto ei ole mitenkään poissuljettu. No jaa ... ajankohtaistahan tämä ei nyt ole, mutta ajatuksella on kiva leikitellä...

Tässä kuitenkin vähän tämänhetkistä värimaailmaa (Hugo creme-balineesi kohta 7v., Roni musta-savu-valkolaikku itämainen lyhytkarva 4v. sekä matriarkka Unja punatäplikäs itämainen pitkäkarva 8v.)