Olinkin jo hieman ehtinyt odotella helteiden loppumista, jotta Unjalle tulisi mahdollisimman "epämukavat" oltavat ulkona. Ja niinhän se kävi; Kahdeksan päivää reissua ja Unja palasi kotiin huutaen viime yönä. Pikku-Ronttimuskin heräsi rouvan joikaamiseen ja tupsahti tervehtimään iloisesti kadoksissa ollutta "ystäväänsä". Unja vaan ei ollut yhtä iloisesti yllättynyt jälleennäkemisestä.

En tiedä minkälainen muisti kissalla on, muutta Unja ilmeisesti oli syvästi pettynyt nähdessään rääpäleen edelleen täällä. Siitä siis jatketaan mihin Unjan kanssa jäätiin, sen ottaessa hatkat viime viikon maanantaina. Yhteiseloa takana oli silloin vajaa viikko. Hugo ja Ronttimushan ovat jo niin vakiintunut pari, ettei heille enää mitään rähinöitä synny. Lisäksi Unjan poissaollessa Roni on kerännyt itselleen aimo annoksen "itsevarmuutta" ja reviiriä. Joten Roni ei kyllä vähimmässäkään määrin tunnu säikkyvän Unjan sähinöitä. Pysyy kyllä pienellä etäisyydellä, mutta samalla odottaa tilaisuutta hypätä Unjan häntään kiinni.

Ihanaa, että Unski tuli ehjänä kotiin. Lastenkin helpotus oli kyllä sanoikuvaamaton. Kaapo istui aamulla sängyssä ainakin puoli tuntia Unjaa sylissään silitellen. Kaapo ja Unja ovat aina olleet erottamaton pari. 

Hoikka tyttö reissusta kotia palasi ... talven aikana kerätyt liikagrammat on tiputettu luonnonmukaisella diettillä ja liikunnalla. Nyt vaan matokuuri naamaan, jotta pikkujyrsijöiden Unjalle testamenttaamat (mahdolliset) heisimadot tulee häädettyä.

"Loppu" hyvin kaikki hyvin...