torstai, 25. heinäkuu 2013

In Memoriam Hugo (Merituulin Conan O'Brian) 9.3.2006-15.7.2013

Kaksi vuotta jatkoaikaa kipulääkkeiden kanssa koko ajan tietoisena, että lähdön hetki koittaa ennenaikaisesti. Tähän ei kuitenkaan pystynyt mitenkään valmistautumaan...ei näin.

Hugo oli lempein kissa, jota olen koskaan tavannut. Kaunis ja pehmoinen, kuin pumpulipallo. Meidän koti on yhtä hurina-balineesia vajaa. Sydämeen sattuu...

4332_80129609519_4127843_n-normal.jpg

P1013717-normal.jpg

IMG_0079-normal.jpgP1013672-normal.jpg

IMG_0086-normal.jpg

torstai, 7. helmikuu 2013

Hugon kuulumisia

Hugon eläinlääkärikontrolli oli nyt syksyllä, eikä mitään hälyyttävää maksa- tai munuaisarvoissa ainakaan vielä ollut nähtävissä. Hugo oli oksennellut melkolailla kesän ja alkusyksyn aikana sulamatonta ruokaa, joten oletettavaa on, että sen maha ainakin ajoittain kärsii jatkuvasta kipulääkkeestä :( Minkäs teet, vaihtoehtoja ei ole. Viime keväänä näytti kovasti siltä, että Hugo vetelee viimeisiään. Mutta mitä vielä ... kesän tulo piristi herraa niin, että kaikki ympyrän kävelemiset ja ajoittaiset stressipisut jäivät pois. 

Hugon osalta asiat on olleet paremmin kuin voisi olettaa, ennen kuin nyt muutama viikko sitten Hugo alkoi huutamaan öisin. Kun lopulta molemmat Jannen kanssa aloimme näyttää siltä, kuin olisimme aamuisin haudasta nousseet päätimme, että asialle täytyy tehdä jotain. No hätäratkaisuna on ollut Hugon majoittaminen saunaan yöksi. Hugo kuitenkin sattuu olemaan meidän kissoista se, joka osaa avata ovia. Näin ollen saunan suihkuhuoneen kahvat on käännetty alaspäin, ja yksi potta on lisätty saunaosastolle. Jollain lailla tämä on vastoin omaa ajatusmaailmaani eläintenpidosta, mutta pieni lohtu on se, että Hugo tuntuu viihtyvän saunaosastolla. Iltaisin se menee itse saunaan, ja välillä sen mukana on saunaan ängennyt Ronttulikin. Ronin saunaöitä olen kyllä hieman vastustanut, sillä Ronttuli nukkuu minun selän päällä öisin, ja tuntuu siltä, etten osaa enää edes nukkua ilman paksukaisen painoa. Mutta toisaalta ehkä voin jakaa omaa unikaveriani Hugon kanssa ;)

Tarkkailun alla tuo Hugon vointi nyt kuitenkin on, sillä enteileekö tuo huutaminen kevättä, vai tarkoittaako se sitä, ettei kipulääke ihan toimi enää. Ihan järkyttävän harmittavaa tämä kaiken kaikkiaan on, kissa täyttää nyt seitsemän vuotta, ja on ollut kipeä jo kolme vuotta elämästään. 

Sen verran hyvin Hugon kanssa on nyt pitkään kuitenkin mennyt, että orastava pentukuume nostaa päätään. Kovasti yritän taistella vastaan, eikä tuo Jannekaan ihan ilman taivuttelua pentuun taida suostua. Pientä pehmittelyä olen jo alkanut harrastaa, ajatus on siis kytemässä. Kerttu (12v. tyttäremme) innostui viime vuonna käymään mummin ja Fannin kanssa kissanäyttelyissä, joten ehdottomasti jos meille pentu jossain vaiheessa tulisi, pitäisi sen olla näyttelytasoinen. Nyt katsellaan rauhassa, olen varma että jos, ja kun SE oikea pentu osuu kohdalle, niin sitä ei sitten tarvitse edes paljoa pohtia. Viime aikoina olen kovasti mieltynyt täplikkäisiin itämaisiin. Unjahan on täplikäs, mutta valitettavasti sen pitkäkarvaturkissa nuo huonot täplät eivät muistuta edes etäisesti täpliä. Eli olisiko seuraava meidän kissaperheen jäsen sitten lyhytkarva? Väreistä pidän kovasti lilasta, suklaasta ja sinisestä. Mutta nyt kun lausun nämä ilmoille, niin se seuraava pentu tuleekin varmasti olemaan ihan jotain muuta :D Toisaalta myös SYS/SYL vaihtoehto ei ole mitenkään poissuljettu. No jaa ... ajankohtaistahan tämä ei nyt ole, mutta ajatuksella on kiva leikitellä...

Tässä kuitenkin vähän tämänhetkistä värimaailmaa (Hugo creme-balineesi kohta 7v., Roni musta-savu-valkolaikku itämainen lyhytkarva 4v. sekä matriarkka Unja punatäplikäs itämainen pitkäkarva 8v.)

IMG_0021_1024-normal.jpg

maanantai, 16. huhtikuu 2012

Fannin pentuja

 Viikonloppuna käytiin mummolassa katsomassa Fannin pentuja. Fannihan on sijoituskissa Skazki-kissalasta, ja nämä reilu 3-viikoiset pennut siis tulevat olemaan Skazki-pentuja. Muutama kuva räpsästiin. Huone oli kuitenkin sen verran hämärä, ettei kuvista mitään laatukuvia tullut. Myös Fannin huoli pennuistaan sai aikaan pientä kiirettä kuvaamiseen. Tuloksena siis sinne päin kuvia. Ehkäpä otetaan parempia kuvia sittten kun ovat jo "omillaan".

Alla siis koko lauma unten mailla

Alla toinen suklaa bicolour pojista

Ja seuraavaksi se toinen suklaabico ... jaa näistä ehkä toinen olikin kaneli bicolour...?

Ja sitten herra punainen (bicolour hänkin)

Ja toinen suklaapojista (se ei savuinen tyyppi). Savusuklaa ei tällä kertaa osunut yksittäiskuvaan.

Ja sitten pentueen ainoa tyttö; lilakilpikonna 

Ja sama typy Kertun sylissä

Ja lopuksi (hieman epätarkka) kuva Fannin närkästyneestä ilmeestä... pennut turvallisesti takaisin kopassa :)

Kotikuulumiset on varsin kohdillaan. Hugon oireilut on tasoittuneet, talviset parkettipissailut on loppuneet tällä erää *kop kop*. Tosin feliway-haihdutin on ollut meillä jo jonkin aikaa jatkuvasti seinässä porisemassa. Halvempi se kai on kuin uusi parketti...

Hugo kurkistelee portaikossa

Ja loppuun vielä Ronttuli alkutalven pakkaskeleillä nauttimassa takkatulen lämmöstä.

lauantai, 3. maaliskuu 2012

Hugon sairaskertomuksen jatko-osaa

No niin ... yli vuosi piti vierähtää, että tähänkin päivitykseen sain kerättyä voimia. Ehkä kyse on myös ajanpuuteesta ... tai pikemminkin siitä, ettei meidän perheessä enää ole vapaita (hyvin toimivia) tietokoneita päiväsaikaan...

Mutta asiaan. Hugolla ei siis ollut sokeritautia. Toistuvat pissatulehduksetkin loppuivat kuin seinään, kun ongelmien syy löytyi. Syy vain ei ollut niin "kiva", kuin olisi toivonut. Oma eläinlääkärimme toi esille, ettei kissan kuulu saada pissatulehduksia, ellei taustalla ole jotain provosoivaa tekijää. Hugon rakkohan oli tarkastettu jo ultraäänellä. Jatkuvia tulehduksia, jokailtaista, levotonta ympyrän kävelemistä ja seinille pissaamista oli katseltu ja hoidettu jo vuoden päivät ... huoh! Voimat ja keinot alkoi olla jo vähissä. Viimeisenä "oljenkortena" päätimme viime kesänä ottaa Hugosta  röntgenkuvan, siltä varalta, että rakossa kuitenkin olisi kivi joka oli jäänyt ultrassa huomaamatta (ja tämä mahdollinen kivi provosoisi tulehduksia).

Röntgenkuvassa ei siis kiviä rakosta löytynyt, vaan jotain ihan muuta. Hugon selkärangasta löytyi kalkkeutunut välilevy, joka paistoi kuvasta kirkkaan valkoisena soikiona. Voi järkytys, kissa oli siis stressannut kipua vuoden päivät, saanut stressistä pissatulehduksia, joita me sitten urakalla antibiootein hoideltiin. Hugo laitettiin kipulääkitykselle, ja voilá ... pissatulehduksia ei ole ollut. Selkeästi Hugon kivut helpottivat, mutta tervehän tuo ei ole. Ajoittain tulee jaksoja, jolloin kaikki oireet palaavat jatkuvasta lääkityksestä huolimatta. Noin kolme kertaa (viimeisen puolen vuoden aikana) olen ollut varaamassa lopetusaikaa Hugolle, mutta kun olen saanut itkut itkettyä ja itsestäni niskasta kiinni (pari päivää tähän aina menee) on Hugon vointi taas tasoittunut. 

Mikään kestävä ratkaisu tuo Metacamin syöttäminen ei ole. Kissan munuaiset ja maksa tulevat pettämään ennemmin tai myöhemmin.  Päästäänkö sinne asti, sen aika näyttää. Lasten kanssa on puhuttu tilanteesta, sillä Hugon lähtö saattaa tulla hyvinkin nopeasti. Kaapo (9v.) sanoi osuvasti, että eikö olisi parempi syöttää lääkettä, joka parantaisi Hugon. Niinpä, jos semmoinen vaan olisi keksitty...

Loppuvuodesta yritimme aloittaa Hugolle Gabapentiini-lääkitystä Metacamin lisäksi. Gabapentiini nostaa kipukynnystä, ja tarkoituksena oli saada Hugon Metacam lääkitykseen edes pieniä taukoja aikaiseksi. Yritimme niin, että viivästimme perjantain iltalääkettä seuraavaan aamuun, jolloin taukoa tuli puoli vuorokautta. En tiedä oliko niin, ettei lääke toiminut Hugolla toivotun mukaisesti, vai stressaantuiko Hugo uudesta lääkkeestä niin, että oireilu oikeastaan vain paheni uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen. Hugo nimittäin aiemmin jopa itse nuoli Metacamin ruiskun kärjestä. Uusi lääke oli niin pahaa, että 0,12 ml (siis tooodella pieni määrä) aiheutti sen, ettei Hugo ottanut enää mitään lääkettä suosiolla. Kuukauden jälkeen totesin, että Hugo juoksee meitä karkuun heti kun aurinko on laskenut. Eli keskitalvella melkein koko päivän. Ei mitään leppoisaa kissan elämää. Lopetin Gabapentiini-lääkityksen, ja kun jälkeen päin keskustelin asiasta eläinlääkärimme kanssa oli hän samaa mieltä asiasta. Jos lääkityksellä ei saa taukoja Metacamille, ei sitä ole syytä antaa.

Nyt siis mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Selvää on, ettei meidän eläinmäärä lisäänny niin kauan kuin Hugo on "voimissaan".  Sen verran helposti tyyppi tuntuu nyt stressaantuvan mistä tahansa. Toki ymmärrän, jos vertaan kroonisiin kipupotilaisiin ihmispuolella. Stressinsietokyky on lähes nolla, jos kipu jäytää jatkuvasti. Välillä tuntuu vaan niin epäreilulta, miksi juuri meille piti tapahtua näin. Mutta toisaalta meillä ei ole ikinä ollut yhtään lonkkavikaista tai muuten sairasta koiraa, eikä yhtään kroonisesti sairasta kissaa. Jokainen eläin on lähtenyt vanhuuden väsyttämänä tai vanhana, lyhyen sairastamisen jälkeen. Ehkä näin pitää käydä, että osaa arvostaa tervettä eläintä ... tai asia ei ainakaan pääse muodostumaan itsestään selvyydeksi.

Hugo täyttää 9.3. kuuusi vuotta. Mahdollista ja todennäköistä on, että tämä syntymäpäivä on Hugon viimeinen 

 

torstai, 9. joulukuu 2010

Parempaan päin

Hugon labratulokset tulivat viime perjantaina. Pitkän ajan sokeritasapainoa kuvaava labra-arvo oli täysin normaali, samaten maksa ja munuaisarvot sekä pieni verenkuva. Ainoastaan pissasta löytyi tulehdus, joka lienee siis jyllännyt jo jonkin aikaa. Virtsaan livennyt sokeri on siis täysi mysteeri. Eläinlääkärimme sanoi, että stressi voi joskus aiheuttaa kissalle sen, että sokeri läpäisee munuaisesteen, ja pääsee näin erittymään virtsaan. Niin tai näin ... Hugo on nyt kymmenen päivän täsmäkuurilla pissipöpöön, ja kuurin loputtua käydään tarkistuskäynnillä.

Vaikuttaa siltä, että nurkkiin pissiminen olisi ainakin vähentynyt. Kuivuneita pissiläikkiä löytyy vielä, mutta niistä on vaikea sanoa missä vaiheessa ne ovat syntyneet. Kovasti toivon ja uskon, että vaiva loppuu.

Melko nopeasti kissojen välitkin lämpenivät lääkekuurin "ansiosta". Ronttuhan on kyllä lämmitellyt itseään Hugon kyljessä tässä sairausepisodin aikanakin, mutta Unja ei ole pahemmin Hugon seurasta välittänyt. Hugo onkin pääsääntöisesti viettänyt aikansa kiipeilypuun nokassa nököttäen. Jolloin parivaljakoksi on automaattisesti muodostunut Unja ja Ronttuli. Nyt kuitenkin on taas nähty koko kolmikko yhdessä kasassa, toisiaan puhdistaen. Asiat alkavat siis palaamaan ennalleen. Hugokin jopa tulee seurustelemaan ja kehräämään, kun se aiemmin iltaisin vaan käveli ympyrää ja määki (etsiskellen pissipaikkaa?). Toissapäivänä Hugo jopa omatoimisesti leikki Kertun käsikorulla.

Ronttuli on nyt syksyllä kehitellyt itselleen hauskan ilta/yöleikin. Se on löytänyt Kaapon pienistä muovikäärmeistä itselleen oivan lelun. Melkein joka ilta se aloittaa "käärmekoriksen" heitellen käärmettä ilmaan ja hyppien itse perään. Pienellä varauksella suhtaudun tähän leikkiin, sillä Unja nuorena tyttönä leikki aivan vastaavaa leikkiä lasten vaahtomuovisilla "kylpykirjaimilla". Tuo leikki päättyi siihen, että Unja oli nakerrellut yhdestä kirjaimesta paloja, jotka jäivät pyörimään mahaan. Kissa oksenteli ja kuivui. Eläinlääkäriin jäi tuon episodin tiimoilta useamman päivän hoitojakson jälkeen (lukuisine röntgenkuvineen yms.) parin kissan verran rahaa.  Tästä viisastuneena olen ollut vähän tarkempi siitä millä annan kissojen leikkiä. Noita pieniä käärmeitä en ole tosin kyllä raaskinut Ronttulilta vielä ottaa pois, vaikka hyvin tiedostan, että jos Roni innostuu pureskelemaan se saa muovikäärmeestä paloja purtua. Nyt vaan toivotaan, ettei se olisi niin höntti .