Roni ehti muutamien aurinkoisten päivien aikana innostua ulkoilusta niin, että parhaimpina päivinä valjasteli ulkona jopa kaksi kertaa. Innokkaista ulkoiluttajista ei ole ollut pulaa.

Lasten kanssa kävimme viime viikolla risteilyllä Tukholmassa ja voi sitä riemua, kun palasimme. Ronttimus käyttäytyi kuin se olisi ollut yksin kaksi yötä kotona. Se hyrräsi lasten ympärillä tauotta ja tuntui olevan valtavan onnellinen, että koko perhe oli taas kasassa. Jannehan oli täällä kotona, mutta ilmeisesti lasten puuttuminen oli Ronille "liikaa". Itse lähdin taas heti viikonlopuksi koirakarkeloihin (MH-toimitsijakoulutukseen) Kaarinaan, joten Ronin ulkoilutus jäi hyvin vähälle (hieman myös säidenkin vuoksi). Palatessani kotiin sunnuntai-iltapäivänä oli Roni jo niin ulkoilua vailla, että se roikkui ulko-ovissa . Hyvin on poika ulkoiluun oppinut. Valjaatkin puetaan päälle varsin kärsivällisesti odotellen.

Roni on myös uskomattoman hyvin tottunut perheen koiriin. Armihan on varsin leppoisa tapaus kissan näkökulmasta. Mitä nyt ajoittain innostuu pyllypesuhuollosta, mutta muutoin antaa niiden rallata omiaan. Peikkohan on hieman haastavampi tapaus, sillä valtavalla saalisvietillä varustettuna se rakastaa kaikkea liikkuvaa. Tämä aiheuttaa sen, että juoksevaa kissaa jahdataan, mutta kävelevän kissan perässä kävellään ... jos se vaikka lähtisi juoksemaan.

Unjahan ei lähde Peikon kanssa mihinkään karkeloihin, vaan liikkuu Peikon kanssa aina "slow-motion" -vaihteella (=varmin tapa välttää perässä roikkuva karvakasa). Hugo taas iltaisin leikkii Peikon kanssa "majakkaa ja perävaunua" niin, että tyypit kävelevät alakerrassa ympyrää peräkkäin. Hugo pitää Peikon mielenkiintoa yllä ottamalla muutaman raviaskeleen ja sitten hidastaen taas kävelyvauhtiin. Peikko taas kävelee tyhmänä nenä Hugon hännänpäässä kiinni ja hokee varmaan mielessään "JUOKSE, JUOKSE, JUOKSE!", mutta Hugo tietää tasan tarkkaan miten lujaa Pekun kanssa juostaan, ettei tarvitse rallata henkensä edestä.

Roni taas on ottanut käyttöön ihan uuden aseen kissojen ja koirien välisessä yhteiselossa. Jos Peikko lähtee perään yhtään kiihtyvällä vauhdilla, niin Roni pysähtyy, kääntyy ja ilman mitään paniikki pörhistelyjä nostaa tassun ilmaan ja sanoo "antaa tulla vaan". Yleensä Peikko siinä vaiheessa vetää liinat kiinni ihan silkasta hämmennyksestä. Peräänsähän Roni on Pekun useamman kerran saanut, sillä Ronttimus ei ole ymmärtänyt, ettei kissat ota juoksuaskelia alakerrassa, jos Peikko on maisemissa. Ronihan rallaa, jos siltä tuntuu...

Rontti ressukka laskeutui pahaa aavistamatta alakertaan myös muutama viikko sitten, kun siskoni oli kääpiösnautserinsa kanssa käymässä. Unja ja Hugo eivät tule koskaan alakertaan, kun Milli on maisemissa, joten en osannut odottaa Roninkaan niin tekevän. Niinpä sain melkein kahvit päälleni kun yllättäen alakertaa ympäri juoksi räkivä kissapallo ja salamannopea käppänä . Roni pääsi onneksi turvaan portaisiin, ja tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Toissapäivänä Jannen serkku tuli käymään rauhaisan kultaisen noutajansa kanssa. Kävin poimimassa Ronin vaatehyllystä päiväunilta näytille, ja hetki silläkin meni että tajusi vieraan koiran läsnäolon. Koiran havaittuaan  Roni yritti hetken kiipeillä levottomammin sylissä, ja hönkäisi uteliaan koiran suuntaan karkoittavan henkäisyn. Sain kuitenkin Ronin rentoutumaan syliini. Kun lähdön hetki koitti ja serkku koirineen oli tuulikaapissa, päästin Ronin  lattialle, jotta se saisi mennä menojaan. Niinpä Roni taas osoitti mistä on tosimiehet tehty. Se käveli suoraan koiran nenän alle ja hönkäisi kerran (ihan ilman räkimisiä, silleen vaan muistutukseksi ), ja käveli pois. Koira jäi hölmistyneenä tuulikaappiin seisomaan. Tämä koira ei ole koskaan kissoja jahdannut, mutta tietääpähän olla jahtaamatta jatkossakin...