Ilmeisesti kevät tulee sittenkin, sillä pojilla (Ronttulilla ja Hugolla) tuntuu olevan vauhti päällä taas. Oikeastaan vauhtia ylläpitää Roni, ja Hugo taas hoitaa "jollotuspuolen". Eilen aamulla yövuoron jälkeen aamupesuilla Roni päätti liittyä seuraani vessassa. Se hyppäsi tavarantäyteiselle hyllylle ... tai ainakin yritti, vetäen mukaansa lattialle laatikollisen koruja, keraamisen kynttilälyhdyn, lasipurkin vanulappuineen ja silmälasit. Siellä minä sitten kontttasin pitkin lattioita "saippuat" naamassa etsien silmälaseja, jotta saisin hahmotettua suurimmat vahingot. Lasipurkki ei, ihme kyllä, särkynyt laattalattiaan. Keraaminen lyhty taas puolestaan meni rikki (onneksi ei pieniksi sirpaleiksi). Siinäpä ne suurimmat vahingot sitten olivatkin. Korvakoruja tms. pientä löytynee jostain nurkasta vielä puolen vuoden päästä, mutta pääasiassa meteli oli suurempi, kun vahinko. Ronttuli on kyllä ottanut tuon vessan temppuradakseen ihan todella. Milloin se löytyy korkean kaapin päältä huutamasta, milloin vessan lampun päältä taiteilemasta (niin siis sen 5 cm leveän seinässä kiinni olevan...).

Nyt on ollut pakko kaivaa huiskat esiin, ja viihdyttää poikia ihan olan takaa. Hugohan ei ole paljoa huiskista enää viime vuosina välittänyt, mutta eilen se pitkän harkinnan jälkeen käveli höyhenhuiskan viereen. Haisteli sitä hetken ja latasi sitten ihan olantakaa sarjan lyöntejä huiskan päähän . Se on jotenkin hassu leikkiessään, kun se saattaa pitkään näyttää siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta sitten houkutus voittaa ja herra H leikkii kuin pieni poika. Ronihan jaksaa innostua mistä vaan, ja välillä käy ihan itse hakemassa huiskia kaapista, jotta joku sitä heiluttelisi.

Unja on ainoa, joka tähän "kevätrumbaan" ei osallistu, paitsi pakotettuna. Ja yleensä Unja on se joka yrittää päästä "leikkejä" karkuun. Ja jos se ei auta, pääsee rouvalta muutama kirosana, ja pojat on kuosissa . Muutenhan nuo kolme elävät leppoisaa rinnakkaiseloa, toinen toistaan lämmittäen, ja samassa kasassa nukkuen. Yritänkin hillitä omaa ajoittain nuosevaa pentukuumetta, ajattelemalla miten hyvin tässä eläinlaumassa asiat nyt  ovat. Kaikilla on tilaa olla "oma itsensä". JOS joskus tuon Jannen saisi taivutettua yhteen itämaiseen tytteliin ... no jaa, taitaa vaatia hieman pohjatyötä.

Anoppilassa Iiriksen reilu kaksiviikkoiset pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Tai kaksi pennuista kasvaa, yksi junnaa paikallaan. Viime viikonloppuna toinen pojista lopetti syömisen, ja lähdin Siken kuskiksi viemään sitä lääkäriin. Pentu sai antibioottikuurin ja ohjeet hyvään tukihoitoon. Lisämaidolla pentua on nyt syötetty, mutta oikeastaan mitään paranemista pennun voinnissa ei ole tapahtunut. Saa nähdä miten tuon käy . Itse odotan lopputulosta pienellä "jännityksellä", sillä lapsistamme Kerttu on niin herkkä, että itkee vuolaasti kaikkia menetettyjä pentuja. Jotenkin Kerttu osaa valita pennuista aina lempipennukseen sen, joka tulee heittämään henkensä (tai näin on käynyt koiranpentujen kohdalla ... omien ja tuttavien). Myös Iiriksen kuolleena syntyneet pennut oli Kertulle tosi iso järkytys. Ja nyt tuo yksi pieni poika kamppailee hengestään. Tosin en tiedä onko Kertulla jonkin näköinen itsesuojeluvaisto herännyt, sillä omaksi yllätyksekseni Kerttu ei ole edes joka päivä koulusta mennyt suoraan mummolaan. Ja jos Kerttu onkin mummolassa, niin se ei ole juurikaan pentuja katsomassa. Itse oletin etukäteen, että lapsista Kerttu olisi se, jonka roikkumista pentulaatikon äärellä pitäisi rajoittaa.

Onneksi Iiris sentään on lähtenyt hyvin toipumaan, antibiootin turvin sekin, omasta synnytyksen jälkeisestä uupumuksestaan. Nyt se juoksuttaa Sikeä tarjoilemaan jos jonkin näköistä muonaa, vaikkakaan vettä se ei oikein tahdo vieläkään kunnolla juoda. Todennäköisesti jonkun sortin tulehdus Iirikselläkin oli, sillä pennuista ensimmäinen (tulpaksi jumittunut) ja kaksi viimeistä menehtynyttä oli jouduttu avustamaan ulos. Jos siinä ei kohtuun pöpöjä joudu niin ei missään...