Muutaman viikon aikana on ollut hieman ilmassa merkkejä Ronttulin muuntautumisesta pentusesta kollipojaksi. Mitään hälyyttäviä merkkejä (kuten merkkaamisia) ei ole vielä havaittavissa, mutta ääniala tavoittelee jo selvästi kutsuvampaa ja miehekkäämpää soundia. Lisäksi tuntuu siltä, että Ronin identiteetti vaihtelee hellyydenkipeästä pentusesta itsenäiseen nuoreen mieheen.

Unja ressukka on myös joutunut Ronin miehisen mielenkiinnon kohteeksi, sillä usein Roni tälläytyy Unjan pyllyyn haistelemaan. Ja siitä ei "vanha" rouva ole lainkaan tyytyväinen . Tähän asti kahakat on selvitetty pienellä kurinpalautuksella (Unjan toimesta), mutta eipä tuo Ronttulikaan ilmeisen vahvasti uskalla mitään temppuja yrittääkkään. Kolmas merkki miehistymisestä on oven raossa alati päivystävä Ronttulainen. Ulos ei kertakaikkiaan pääse heittämättä Ronia ensin ulos (sisälle) tuulikaapista.

Jostain syystä Roni on myös tullut entistäkin ahneemmaksi ja röyhkeämmäksi ruoan suhteen. Välillä Roni on joutunut arestiin kuraeteiseen, jotta se ei olisi jatkuvasti lautasella syömässä ihmisten ruokia. Kinkkujen ja makkaroiden lisäksi herralle kelpaa paahtoleipä, munakas, jogurtit, keksit jne. Koirille ostetut "natural menu" -nappulat saivat Ronin täysin sekaisin. Roni repi niiden päällä olevan muovipussin ja kun pilkoin sille muutaman maistiaiseksi, se sai hepulikohtauksen . Natural menut laitettiin piiloon ja ehkä joskus vielä laitetaan puuhapalloon muutama nappulan pala houkuttimeksi. Näin kovasti Roni ei ole kyllä mistään vielä tähän asti innostunut.

Ronin ahneuden tulokset alkoi jo hieman näkyä, sillä palattuani neljän päivän Ranskan reissusta huomasin Ronin mahan muistuttavan lähinnä palloa. Janne oli sitä mieltä, ettei Unja ja Hugo saa mitään syötävää, jos kissoille antaa yhtään vähemmän ruokaa. Itse laitoin liikaruokinnalle pisteen ja palattiin säännösteltyyn ruokintaan... ja kappas pallo katosi muutamassa päivässä. Krooninen nälkä sille taisi kyllä jäädä...