Hugo oli lempein kissa, jota olen koskaan tavannut. Kaunis ja pehmoinen, kuin pumpulipallo. Meidän koti on yhtä hurina-balineesia vajaa. Sydämeen sattuu...
]]>Hugon osalta asiat on olleet paremmin kuin voisi olettaa, ennen kuin nyt muutama viikko sitten Hugo alkoi huutamaan öisin. Kun lopulta molemmat Jannen kanssa aloimme näyttää siltä, kuin olisimme aamuisin haudasta nousseet päätimme, että asialle täytyy tehdä jotain. No hätäratkaisuna on ollut Hugon majoittaminen saunaan yöksi. Hugo kuitenkin sattuu olemaan meidän kissoista se, joka osaa avata ovia. Näin ollen saunan suihkuhuoneen kahvat on käännetty alaspäin, ja yksi potta on lisätty saunaosastolle. Jollain lailla tämä on vastoin omaa ajatusmaailmaani eläintenpidosta, mutta pieni lohtu on se, että Hugo tuntuu viihtyvän saunaosastolla. Iltaisin se menee itse saunaan, ja välillä sen mukana on saunaan ängennyt Ronttulikin. Ronin saunaöitä olen kyllä hieman vastustanut, sillä Ronttuli nukkuu minun selän päällä öisin, ja tuntuu siltä, etten osaa enää edes nukkua ilman paksukaisen painoa. Mutta toisaalta ehkä voin jakaa omaa unikaveriani Hugon kanssa ;)
Tarkkailun alla tuo Hugon vointi nyt kuitenkin on, sillä enteileekö tuo huutaminen kevättä, vai tarkoittaako se sitä, ettei kipulääke ihan toimi enää. Ihan järkyttävän harmittavaa tämä kaiken kaikkiaan on, kissa täyttää nyt seitsemän vuotta, ja on ollut kipeä jo kolme vuotta elämästään.
Sen verran hyvin Hugon kanssa on nyt pitkään kuitenkin mennyt, että orastava pentukuume nostaa päätään. Kovasti yritän taistella vastaan, eikä tuo Jannekaan ihan ilman taivuttelua pentuun taida suostua. Pientä pehmittelyä olen jo alkanut harrastaa, ajatus on siis kytemässä. Kerttu (12v. tyttäremme) innostui viime vuonna käymään mummin ja Fannin kanssa kissanäyttelyissä, joten ehdottomasti jos meille pentu jossain vaiheessa tulisi, pitäisi sen olla näyttelytasoinen. Nyt katsellaan rauhassa, olen varma että jos, ja kun SE oikea pentu osuu kohdalle, niin sitä ei sitten tarvitse edes paljoa pohtia. Viime aikoina olen kovasti mieltynyt täplikkäisiin itämaisiin. Unjahan on täplikäs, mutta valitettavasti sen pitkäkarvaturkissa nuo huonot täplät eivät muistuta edes etäisesti täpliä. Eli olisiko seuraava meidän kissaperheen jäsen sitten lyhytkarva? Väreistä pidän kovasti lilasta, suklaasta ja sinisestä. Mutta nyt kun lausun nämä ilmoille, niin se seuraava pentu tuleekin varmasti olemaan ihan jotain muuta :D Toisaalta myös SYS/SYL vaihtoehto ei ole mitenkään poissuljettu. No jaa ... ajankohtaistahan tämä ei nyt ole, mutta ajatuksella on kiva leikitellä...
Tässä kuitenkin vähän tämänhetkistä värimaailmaa (Hugo creme-balineesi kohta 7v., Roni musta-savu-valkolaikku itämainen lyhytkarva 4v. sekä matriarkka Unja punatäplikäs itämainen pitkäkarva 8v.)
]]>Alla siis koko lauma unten mailla
Alla toinen suklaa bicolour pojista
Ja seuraavaksi se toinen suklaabico ... jaa näistä ehkä toinen olikin kaneli bicolour...?
Ja sitten herra punainen (bicolour hänkin)
Ja toinen suklaapojista (se ei savuinen tyyppi). Savusuklaa ei tällä kertaa osunut yksittäiskuvaan.
Ja sitten pentueen ainoa tyttö; lilakilpikonna
Ja sama typy Kertun sylissä
Ja lopuksi (hieman epätarkka) kuva Fannin närkästyneestä ilmeestä... pennut turvallisesti takaisin kopassa :)
Kotikuulumiset on varsin kohdillaan. Hugon oireilut on tasoittuneet, talviset parkettipissailut on loppuneet tällä erää *kop kop*. Tosin feliway-haihdutin on ollut meillä jo jonkin aikaa jatkuvasti seinässä porisemassa. Halvempi se kai on kuin uusi parketti...
Hugo kurkistelee portaikossa
Ja loppuun vielä Ronttuli alkutalven pakkaskeleillä nauttimassa takkatulen lämmöstä.
]]>Mutta asiaan. Hugolla ei siis ollut sokeritautia. Toistuvat pissatulehduksetkin loppuivat kuin seinään, kun ongelmien syy löytyi. Syy vain ei ollut niin "kiva", kuin olisi toivonut. Oma eläinlääkärimme toi esille, ettei kissan kuulu saada pissatulehduksia, ellei taustalla ole jotain provosoivaa tekijää. Hugon rakkohan oli tarkastettu jo ultraäänellä. Jatkuvia tulehduksia, jokailtaista, levotonta ympyrän kävelemistä ja seinille pissaamista oli katseltu ja hoidettu jo vuoden päivät ... huoh! Voimat ja keinot alkoi olla jo vähissä. Viimeisenä "oljenkortena" päätimme viime kesänä ottaa Hugosta röntgenkuvan, siltä varalta, että rakossa kuitenkin olisi kivi joka oli jäänyt ultrassa huomaamatta (ja tämä mahdollinen kivi provosoisi tulehduksia).
Röntgenkuvassa ei siis kiviä rakosta löytynyt, vaan jotain ihan muuta. Hugon selkärangasta löytyi kalkkeutunut välilevy, joka paistoi kuvasta kirkkaan valkoisena soikiona. Voi järkytys, kissa oli siis stressannut kipua vuoden päivät, saanut stressistä pissatulehduksia, joita me sitten urakalla antibiootein hoideltiin. Hugo laitettiin kipulääkitykselle, ja voilá ... pissatulehduksia ei ole ollut. Selkeästi Hugon kivut helpottivat, mutta tervehän tuo ei ole. Ajoittain tulee jaksoja, jolloin kaikki oireet palaavat jatkuvasta lääkityksestä huolimatta. Noin kolme kertaa (viimeisen puolen vuoden aikana) olen ollut varaamassa lopetusaikaa Hugolle, mutta kun olen saanut itkut itkettyä ja itsestäni niskasta kiinni (pari päivää tähän aina menee) on Hugon vointi taas tasoittunut.
Mikään kestävä ratkaisu tuo Metacamin syöttäminen ei ole. Kissan munuaiset ja maksa tulevat pettämään ennemmin tai myöhemmin. Päästäänkö sinne asti, sen aika näyttää. Lasten kanssa on puhuttu tilanteesta, sillä Hugon lähtö saattaa tulla hyvinkin nopeasti. Kaapo (9v.) sanoi osuvasti, että eikö olisi parempi syöttää lääkettä, joka parantaisi Hugon. Niinpä, jos semmoinen vaan olisi keksitty...
Loppuvuodesta yritimme aloittaa Hugolle Gabapentiini-lääkitystä Metacamin lisäksi. Gabapentiini nostaa kipukynnystä, ja tarkoituksena oli saada Hugon Metacam lääkitykseen edes pieniä taukoja aikaiseksi. Yritimme niin, että viivästimme perjantain iltalääkettä seuraavaan aamuun, jolloin taukoa tuli puoli vuorokautta. En tiedä oliko niin, ettei lääke toiminut Hugolla toivotun mukaisesti, vai stressaantuiko Hugo uudesta lääkkeestä niin, että oireilu oikeastaan vain paheni uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen. Hugo nimittäin aiemmin jopa itse nuoli Metacamin ruiskun kärjestä. Uusi lääke oli niin pahaa, että 0,12 ml (siis tooodella pieni määrä) aiheutti sen, ettei Hugo ottanut enää mitään lääkettä suosiolla. Kuukauden jälkeen totesin, että Hugo juoksee meitä karkuun heti kun aurinko on laskenut. Eli keskitalvella melkein koko päivän. Ei mitään leppoisaa kissan elämää. Lopetin Gabapentiini-lääkityksen, ja kun jälkeen päin keskustelin asiasta eläinlääkärimme kanssa oli hän samaa mieltä asiasta. Jos lääkityksellä ei saa taukoja Metacamille, ei sitä ole syytä antaa.
Nyt siis mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Selvää on, ettei meidän eläinmäärä lisäänny niin kauan kuin Hugo on "voimissaan". Sen verran helposti tyyppi tuntuu nyt stressaantuvan mistä tahansa. Toki ymmärrän, jos vertaan kroonisiin kipupotilaisiin ihmispuolella. Stressinsietokyky on lähes nolla, jos kipu jäytää jatkuvasti. Välillä tuntuu vaan niin epäreilulta, miksi juuri meille piti tapahtua näin. Mutta toisaalta meillä ei ole ikinä ollut yhtään lonkkavikaista tai muuten sairasta koiraa, eikä yhtään kroonisesti sairasta kissaa. Jokainen eläin on lähtenyt vanhuuden väsyttämänä tai vanhana, lyhyen sairastamisen jälkeen. Ehkä näin pitää käydä, että osaa arvostaa tervettä eläintä ... tai asia ei ainakaan pääse muodostumaan itsestään selvyydeksi.
Hugo täyttää 9.3. kuuusi vuotta. Mahdollista ja todennäköistä on, että tämä syntymäpäivä on Hugon viimeinen
]]>
Vaikuttaa siltä, että nurkkiin pissiminen olisi ainakin vähentynyt. Kuivuneita pissiläikkiä löytyy vielä, mutta niistä on vaikea sanoa missä vaiheessa ne ovat syntyneet. Kovasti toivon ja uskon, että vaiva loppuu.
Melko nopeasti kissojen välitkin lämpenivät lääkekuurin "ansiosta". Ronttuhan on kyllä lämmitellyt itseään Hugon kyljessä tässä sairausepisodin aikanakin, mutta Unja ei ole pahemmin Hugon seurasta välittänyt. Hugo onkin pääsääntöisesti viettänyt aikansa kiipeilypuun nokassa nököttäen. Jolloin parivaljakoksi on automaattisesti muodostunut Unja ja Ronttuli. Nyt kuitenkin on taas nähty koko kolmikko yhdessä kasassa, toisiaan puhdistaen. Asiat alkavat siis palaamaan ennalleen. Hugokin jopa tulee seurustelemaan ja kehräämään, kun se aiemmin iltaisin vaan käveli ympyrää ja määki (etsiskellen pissipaikkaa?). Toissapäivänä Hugo jopa omatoimisesti leikki Kertun käsikorulla.
Ronttuli on nyt syksyllä kehitellyt itselleen hauskan ilta/yöleikin. Se on löytänyt Kaapon pienistä muovikäärmeistä itselleen oivan lelun. Melkein joka ilta se aloittaa "käärmekoriksen" heitellen käärmettä ilmaan ja hyppien itse perään. Pienellä varauksella suhtaudun tähän leikkiin, sillä Unja nuorena tyttönä leikki aivan vastaavaa leikkiä lasten vaahtomuovisilla "kylpykirjaimilla". Tuo leikki päättyi siihen, että Unja oli nakerrellut yhdestä kirjaimesta paloja, jotka jäivät pyörimään mahaan. Kissa oksenteli ja kuivui. Eläinlääkäriin jäi tuon episodin tiimoilta useamman päivän hoitojakson jälkeen (lukuisine röntgenkuvineen yms.) parin kissan verran rahaa. Tästä viisastuneena olen ollut vähän tarkempi siitä millä annan kissojen leikkiä. Noita pieniä käärmeitä en ole tosin kyllä raaskinut Ronttulilta vielä ottaa pois, vaikka hyvin tiedostan, että jos Roni innostuu pureskelemaan se saa muovikäärmeestä paloja purtua. Nyt vaan toivotaan, ettei se olisi niin höntti .
]]>
Pieni ilonläikähdys kesän jäljiltä oli Ronttulin valmistuminen premioriksi. Ilo tästä haihtuikin tosin varsin nopeasti yllämainittuun selviytymiskamppailuun. Näin ollen unohdin laittaa myös Leenalle lupaamani valmistumisilmoituksen BaJaVan lehteen .
Kesän näyttelyistä provosoitui kissaperheeseemme myös pissavaivaa, joka pienen selvittelyn jälkeen tarkentui Hugon ongelmaksi. Hugo sai alkusyksystä myös jonkunnäköisen nielutulehduksen, joten eläinlääkärikäynnillä otettiin toki pissanäyte, mutta koska antibiootti määrättiin jo nielun vuoksi, ei pissasta tarkistettu kuin kiteiden mahdollisuus (sitäkin on Hugolla kertaalleen ollut) sekä ominaispaino. Hugo oli siis laiha ja heikko (sekä pissaili sinne tänne). Hugo kuitenkin parantui, mutta jatkoi ajoittaista vääriin paikkoihin pissailua. Tutkin asiaa netistä, ja päädyin siihen ajatukseen, että ehkä Unja ja Ronttu kiusaavat sairauden heikentämää Hugoa niin, ettei se voi mennä pöntölle. Ostin Feliway haihduttimen, ja se tuntuikin helpottavan kissojen välejä huomattavasti. Hugo toki toipui heikkokuntoisuudesta, mutta ajattelin että "kiusaaminen" voisi jäädä päälle.
Tällä hetkellä Ronttu nukkuu joko Hugon tai Unjan kanssa, mutta Unja ja Hugo (puolisisarukset keskenään) eivät nuku enää yhdessä. Tilanne siis rauhoittui hieman, mutta ajoittaisia pissilänttejä löytyi kyllä. Feliwayn lisäksi laitoimme yhden ylimääräisen vessa alakertaan, ja vaihdoimme käytetyimmän WC:n avovessaksi. Eli yritetty on.
Kuitenkin nyt viiime viikolla tuntui siltä, että pissaa alkoi löytyä taas melkein "joka paikasta". Joten ei muuta kuin lääkäriin, missä eilen sitten vietimmekin reilusti aikaa. Hugo nukutettiin ja tutkittiin rakko ultralla. Kissa oli juuri pissannut, joten rakko oli pieni, mutta mitään "kiveen" viittaavaa kaikua sieltä ei löytynyt. Pissanäytteen ulospuristaminen oli myös ihan mahdotonta tyhjästä rakosta. Tämän vuoksi Hugolla tiputettiin 100 keittosuolaliuosta nahan alle, jotta pissaa alkaisi erittymään. Hetken odottelu tuotti tulosta, mutta stiksauksen tulos olikin sitten jotain muuta kuin mitä etsittiin. Leukkareita toki oli pissassa vähän, mutta sokeri oli kolmella plussalla (melkein jopa neljällä). Eläinlääkärimme sanoi, että nukutus voi nostaa kissan verensokeria, mutta harvoin se pissassa näkyy. Leukkareiden ja sokerin lisäksi pissassa oli rasvaa (kuulemma melko tavallista?) sekä vähän pitkän mallisia kidemuodostumia (ja amorfista sakkaa), mutta ei struviittikiteisiin viittaavaa. Laboratoriokokeita otettiin lisäselvittelyjä varten; PVK, Krea, Alat, Fruktosamiini sekä viljely pissasta. Jos pissan sokeripitoisuus on ollut pidempään koholla on todennäköistä, että tulehdus siellä jyllää (sokeri on myös pöpöjen ruokaa). Fruktosamiini puolestaan kertoo pitkäajan sokeritasapainon, Krea munuaisten toimintaa, PVK:n osalta ollaan kiinnostuneita leukkareista ja maksa-arvot halutaan tarkistaa kai kuitenkin tuon pissassa olleen rasvan vuoksi (?). Ja kuten tämän syksyn tiimoilta olen oppinut ... diabetes vaurioittaa munuaisia, munuaisten vajaatoiminta voi viedä maksan mennessään, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Viimeisenä toivonpilkahduksena ajattelin, että jospa tuo sokeri olisi kuitenkin nukutuksen aiheuttamaa. Kissalla ei ollut virtsaa rakossaan nukahtaessaan, joten kaikki virtsa on muodostunut nukutuksen aikana, jolloin voisi olla loogista, että sokeri vuotaa myös virtsaan. Mutta niin se kai on ettei terve elimistö päästä verensokeria pissaan...
Niin tai näin, edessä on odottelua kunnes laboratoriokokeet varmistavat mistä on kyse. Itseäni harmittaa jälleen suunnattomasti, että eläimet eivät osaa kertoa mikä on vikana. Hugokin on ollut varsin pitkään aavistuksen omituinen, levottoman oloinen, sen ruokahalu on ollut varsin vaihteleva (välillä se ei tule ruokakupille ollenkaan). Lisäksi sen katse on jotenkin erilainen. Arjessa vaan pienet muutokset hukkuvat kaikkeen kiireeseen, kunnes palaset alkavat loksahdella paikoilleen, ja jälkikäteen huomaa kaikki ne pikkujutut joiden olisi pitänyt soittaa "hälytyskelloja".
]]>Nyt kuitenkin päätin ryhdistäytyä tällä saralla, ja ilmoitin Ronin ERY:n näyttelyyn. Ihan arpomistekniikalla kuitenkin onnistuin valitsemaan sen kertakaikkisen huonon päivän (=launantai). Pieninkään herätyskello ei soinut kolmen lapsen äidin päässä, eikä myöskään kummitytön lakkiaiset tulleet edes pieneen mieleen valitessani lauantain ja sunnuntain välillä.
Näillä eväillä sitten edettiin; Sain rekrytoitua anopin kissavahdiksi ja Leenan esittämishätävaraksi lauantaita varten. Itse pakkasin kissan ja uudet näyttelyverhot kassiin (jospa joskus muistaisi myös sen kameran ). Laskeskelin, että jos lakkiaisjuhlat alkavat klo 13 Espoossa, pitäisi minun lähteä Hyvinkäältä klo 12 maissa. Aamupäivän seurasin Dorte Kaaen tuomaroinnin edistymistä pienoisella jännityksellä, kunnes hieman ennen puoltapäivää ymmärsin, etten ehtisi mitenkään esittämään Ronttulia tuolla aikataululla itse. Tekstiviestillä kyselin siskoltani, olisiko "pienestä" myöhästymisestä mitään haittaa. Sain myöhästymisluvan lakkiaisjuhlista, ja esitin Ronttulin tuomarille itse.
Ronttuli oli tuomarin pöydällä jännittynyt, mutta aiempiin kertoihin verrattuna huomattavasti kiinnostuneempi ympäristöstään. Loppuarvostelun aikana Roni jopa istahti rennosti pöydälle ...
Dorte Kaae arvioi Ronista seuraavaa
Tyyppi Lovely high on legs, fine oval paws, ex. long body
Pää Ex. profile + wedge, medium broad top of head
Silmät Ex. green colour, well placed
Korvat Ex open of base, big, setting ok (could be lower)
Turkki Lovely silky + soft texture, closelying, ex. silver + ex. bicolour pattern
Häntä tapering (?)
Kunto Ex.showcondition + ex. presentation
Yleisvaikutelma very very sweet boy
EX1, CAP
Läksiäisiksi tuomari vielä sanoi "I might call him back later", josta itselläni nousi melkein tukka pystyyn. Toisessa tilanteessa tuo lausahdus olisi toki ollut mieluisa . Mutta koska itse jouduin lähtemään ylppärijuhliin, olin varautunut jättämään Ronttulin nukkumaan häkkiinsä anopin valvovan silmän alle. Pikaisesti Leenan kanssa katsastettiin miten Roni Leenan käsissä esiintyisi, ja sydän kylmänä jätin kissan häkkiinsä odottamaan.
Tällä kertaa "onneksi" tuomari ei Ronia enää TP-valintoihin pyytänyt. Mielestäni se olisi ollutkin hieman liikaa vaadittu kokemattomalta mieheltä. Varsinkin kun olin kovin tyytyväinen muutoin Ronin esiintymiseen.
Mukava yllätys oli, että Ronttuli oli tallentunut kuitenkin Pekka Savolaisen kameralle. Tässä kaksi hänen galleriastaan kopioitua otosta.
Kuten kuvista ehkä voi aavistella, Roni on hieman hoikistunut sitten viime päivitysten. Pahimmillaanhan Roni ahtoi jopa raakoja broilerin sydämiä (Hugon superherkku, jonka Roni on yleensä jättänyt rauhaan), mutta nyt Ronttu on jo nirsoillut jopa joidenkin pussiruokien suhteen.
Kivana yllätyksenä oli Ronin (jaettu) toinen sija ERY-SYDin "Vuoden Nuori 2009" -kilpailussa. Tästä muistona kotiin saatiin diplomi ja royal canin -lahjakortti. Todellisuudessa Ronttuli oli tuolloin vielä Leenan kissa, mutta Leena ystävällisesti lahjoitti Ronin niiittämän palkinnon Ronttulille itselleen. Kiitos Leena!
Sen verran hätäinen oli tämänkertainen esiintyminen kissanäyttelyssä, että samoin tein päätin ilmoittaa Ronttulin seuraavaan näytelmään. Roni esiintyy seuraavaksi SUROKin juhlavuosinäyttelyssä heinä-elokuun vaihteessa. Tällä kertaa molempina päivinä...
]]>
Omasta mielestäni runo oli tosi ihana, joten äidin ylpeydellä sen täällä julkaisen
Ruskea kissa
Eli kerran ruskea kissa
joka oli uuvuksissa.
Koska se juoksi pihan poikki
sitten vielä maaliin loikki.
Kyllä se ykköspalkinnon voitti
sitten se vielä kotiin voihki.
Koska sitä sattui tassuun pieneen,
mutta ei kaikki menny aivan pieleen.
Se pokaalin kaappiin laittoi
sitten sille uni maittoi.
-Kerttu Kautto 9v.-
Muuten täällä elellään niin hiljaiseloa, kuin blogin päivityksetkin antaa ymmärtää. Ronttulille on pidetty pienimuotoista hoikistuskuuria tai ruokarajoitusta, jotta se ei ihan paisuisi muodottomaksi. Tarkoituksena olisi raahata sitä muutamaan näytelmään nyt kesän aikana ... tai ainakin yhteen (kahteen tai kolmeen).
Temppukissojen blogin hengessä on harjoiteltu namin kanssa seisomaan nousua, mutta Ronttulin kanssa on pientä haastetta noiden tassujen kanssa. Herra mielellään nappaisi tassukoilla kiinni namikäteen. Naksua en ole apuna käyttänyt, sillä Peikko-briardia on jonkun verran naksulla koulutettu ... ja se varmaan sekoaisi lopullisesti jos alkaisin naksutella kissoille. Unjaa tai Hugoa on turha yrittää innostaa juuri mihinkään, ne eivät ole mitenkään ahneita kumpikaan. Tai Hugo oli ennen, mutta jotenkin sen syömisinto on laantunut vuosien varrella niin, että välillä se on ihan laihakin. Unja on aina ollut pieni ja siro, ja lisäksi hieman nirso. Muuutamat erikoisherkkunamipalat saa Unjassa hieman vipinää aikaiseksi, mutta mitään "yritystä" suuntaan tai toiseen ei kyllä näilläkään nameilla aikaan saa.
Epätoivoisesti odotellaan lumien sulamista, jotta saadaan taas Ronttulille valjaat niskaan. Kovasti on jo päivystystä suoritettu ulko-ovella. Toistaiseksi kylmä ilma ei olekkaan niin houkutellut, kun Ronttuli on ulkoilmaa ovesta haistellut. Kevään koittaessa se taas ihmetyttää, mistä nuo kissat oikein tietävät kevään tulevan? Selkeästi porukka alkaa olla "levottomampaa" kevättä kohti mentäessä. Kissat tuntuvat aistivan, että kesä on tulossa vaikka ikkunasta näkyykin tällä hetkellä vain ja ainoastaan lunta, lunta ja lunta (siis täällä peräkylillä).
]]>Nyt on ollut pakko kaivaa huiskat esiin, ja viihdyttää poikia ihan olan takaa. Hugohan ei ole paljoa huiskista enää viime vuosina välittänyt, mutta eilen se pitkän harkinnan jälkeen käveli höyhenhuiskan viereen. Haisteli sitä hetken ja latasi sitten ihan olantakaa sarjan lyöntejä huiskan päähän . Se on jotenkin hassu leikkiessään, kun se saattaa pitkään näyttää siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta sitten houkutus voittaa ja herra H leikkii kuin pieni poika. Ronihan jaksaa innostua mistä vaan, ja välillä käy ihan itse hakemassa huiskia kaapista, jotta joku sitä heiluttelisi.
Unja on ainoa, joka tähän "kevätrumbaan" ei osallistu, paitsi pakotettuna. Ja yleensä Unja on se joka yrittää päästä "leikkejä" karkuun. Ja jos se ei auta, pääsee rouvalta muutama kirosana, ja pojat on kuosissa . Muutenhan nuo kolme elävät leppoisaa rinnakkaiseloa, toinen toistaan lämmittäen, ja samassa kasassa nukkuen. Yritänkin hillitä omaa ajoittain nuosevaa pentukuumetta, ajattelemalla miten hyvin tässä eläinlaumassa asiat nyt ovat. Kaikilla on tilaa olla "oma itsensä". JOS joskus tuon Jannen saisi taivutettua yhteen itämaiseen tytteliin ... no jaa, taitaa vaatia hieman pohjatyötä.
Anoppilassa Iiriksen reilu kaksiviikkoiset pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Tai kaksi pennuista kasvaa, yksi junnaa paikallaan. Viime viikonloppuna toinen pojista lopetti syömisen, ja lähdin Siken kuskiksi viemään sitä lääkäriin. Pentu sai antibioottikuurin ja ohjeet hyvään tukihoitoon. Lisämaidolla pentua on nyt syötetty, mutta oikeastaan mitään paranemista pennun voinnissa ei ole tapahtunut. Saa nähdä miten tuon käy . Itse odotan lopputulosta pienellä "jännityksellä", sillä lapsistamme Kerttu on niin herkkä, että itkee vuolaasti kaikkia menetettyjä pentuja. Jotenkin Kerttu osaa valita pennuista aina lempipennukseen sen, joka tulee heittämään henkensä (tai näin on käynyt koiranpentujen kohdalla ... omien ja tuttavien). Myös Iiriksen kuolleena syntyneet pennut oli Kertulle tosi iso järkytys. Ja nyt tuo yksi pieni poika kamppailee hengestään. Tosin en tiedä onko Kertulla jonkin näköinen itsesuojeluvaisto herännyt, sillä omaksi yllätyksekseni Kerttu ei ole edes joka päivä koulusta mennyt suoraan mummolaan. Ja jos Kerttu onkin mummolassa, niin se ei ole juurikaan pentuja katsomassa. Itse oletin etukäteen, että lapsista Kerttu olisi se, jonka roikkumista pentulaatikon äärellä pitäisi rajoittaa.
Onneksi Iiris sentään on lähtenyt hyvin toipumaan, antibiootin turvin sekin, omasta synnytyksen jälkeisestä uupumuksestaan. Nyt se juoksuttaa Sikeä tarjoilemaan jos jonkin näköistä muonaa, vaikkakaan vettä se ei oikein tahdo vieläkään kunnolla juoda. Todennäköisesti jonkun sortin tulehdus Iirikselläkin oli, sillä pennuista ensimmäinen (tulpaksi jumittunut) ja kaksi viimeistä menehtynyttä oli jouduttu avustamaan ulos. Jos siinä ei kohtuun pöpöjä joudu niin ei missään...
]]>
Yhtenä iltana Roni ahtoi kupilla kuin viimeistä päivää, ja hetken kuluttua alkoi armoton pulputus. Ronttilainen yökkäsi lattialle hillittömän kasan juurisyötyä ruokaa. Oksennusta kerätessäni mietin, ettei koiratkaan oksenna näin isoja kasoja ... varsinkin kun Roni tyhjensi mahan ihan kolme kertaa (yksi iso ja pari pienempää kasaa). Mielessä kävi olisiko tuo Ronttilainen syönyt jotain tavaraa, mikä mahassa ärsyttäessään aiheuttaisi ruoan ylöstulon. Mutta Roni paineli yökkäämisen jälkeen suoraan takaisin ruokakupille, ja söi vielä jäljelle jääneet kuivapapanat. Toki asiaa seurattiin vielä seuraavana päivänä (suolitukoksen varalta), mutta ei ... kai se on hyväksyttävä ... Ronilla ON bulimia.
Laitan tähän loppuun vielä kuvia yhdestä hassusta episodista. Yhtenä iltana kuulin kissan maukuvan jossain ... paikkaa oli hieman vaikea paikantaa, mutta kuulosti samalta kuin jos kissa on jäänyt kaappiin/saunaan tai johonkin muuhun paikkaan vahingossa (oven taakse). Ainakin pyörittyäni pääsin vessaan missä huhuilin Ronia ... eikä tyyppi yllättäen vastannutkaan mitään. Lopulta tajusin Ronin tuijottelevan minua katonrajasta vessan kaapin päältä. Herra ei vain viitsinyt enää vinkata mitään olinpaikastaan. Ronttuli oli jotenkin päässyt kaapin päälle hyppäämään, mutta alastulo lavuaariin ei enää houkuttanut. Nappasin mutaman kuvan, ennen kuin ojensin auttavan käden paksukaiselle.
]]>