Hugon labratulokset tulivat viime perjantaina. Pitkän ajan sokeritasapainoa kuvaava labra-arvo oli täysin normaali, samaten maksa ja munuaisarvot sekä pieni verenkuva. Ainoastaan pissasta löytyi tulehdus, joka lienee siis jyllännyt jo jonkin aikaa. Virtsaan livennyt sokeri on siis täysi mysteeri. Eläinlääkärimme sanoi, että stressi voi joskus aiheuttaa kissalle sen, että sokeri läpäisee munuaisesteen, ja pääsee näin erittymään virtsaan. Niin tai näin ... Hugo on nyt kymmenen päivän täsmäkuurilla pissipöpöön, ja kuurin loputtua käydään tarkistuskäynnillä.

Vaikuttaa siltä, että nurkkiin pissiminen olisi ainakin vähentynyt. Kuivuneita pissiläikkiä löytyy vielä, mutta niistä on vaikea sanoa missä vaiheessa ne ovat syntyneet. Kovasti toivon ja uskon, että vaiva loppuu.

Melko nopeasti kissojen välitkin lämpenivät lääkekuurin "ansiosta". Ronttuhan on kyllä lämmitellyt itseään Hugon kyljessä tässä sairausepisodin aikanakin, mutta Unja ei ole pahemmin Hugon seurasta välittänyt. Hugo onkin pääsääntöisesti viettänyt aikansa kiipeilypuun nokassa nököttäen. Jolloin parivaljakoksi on automaattisesti muodostunut Unja ja Ronttuli. Nyt kuitenkin on taas nähty koko kolmikko yhdessä kasassa, toisiaan puhdistaen. Asiat alkavat siis palaamaan ennalleen. Hugokin jopa tulee seurustelemaan ja kehräämään, kun se aiemmin iltaisin vaan käveli ympyrää ja määki (etsiskellen pissipaikkaa?). Toissapäivänä Hugo jopa omatoimisesti leikki Kertun käsikorulla.

Ronttuli on nyt syksyllä kehitellyt itselleen hauskan ilta/yöleikin. Se on löytänyt Kaapon pienistä muovikäärmeistä itselleen oivan lelun. Melkein joka ilta se aloittaa "käärmekoriksen" heitellen käärmettä ilmaan ja hyppien itse perään. Pienellä varauksella suhtaudun tähän leikkiin, sillä Unja nuorena tyttönä leikki aivan vastaavaa leikkiä lasten vaahtomuovisilla "kylpykirjaimilla". Tuo leikki päättyi siihen, että Unja oli nakerrellut yhdestä kirjaimesta paloja, jotka jäivät pyörimään mahaan. Kissa oksenteli ja kuivui. Eläinlääkäriin jäi tuon episodin tiimoilta useamman päivän hoitojakson jälkeen (lukuisine röntgenkuvineen yms.) parin kissan verran rahaa.  Tästä viisastuneena olen ollut vähän tarkempi siitä millä annan kissojen leikkiä. Noita pieniä käärmeitä en ole tosin kyllä raaskinut Ronttulilta vielä ottaa pois, vaikka hyvin tiedostan, että jos Roni innostuu pureskelemaan se saa muovikäärmeestä paloja purtua. Nyt vaan toivotaan, ettei se olisi niin höntti .

...niinpä sitä tämä syksy on meidän osalta ollut. Kaiken kaikkiaan syksy on perheemme osalta ollut kovin raskas, lapsille rakkaan vaarin poismenon johdosta. Samalla menetimme kriitisen kuljetusavun, "aina valmiin" kuskin lasten harrastuksia varten. Näin ollen syksy on mennyt uudenlaista aikataulutusta opetellessa. Uskokaa tai älkää kolmen lapsen harrastukset, tuoreen ekaluokkalaisen myöhäiset aamut ja vuorotyön yhdistäminen ei ole helppoa.

Pieni ilonläikähdys kesän jäljiltä oli Ronttulin valmistuminen premioriksi. Ilo tästä haihtuikin tosin varsin nopeasti yllämainittuun selviytymiskamppailuun. Näin ollen unohdin laittaa myös Leenalle lupaamani valmistumisilmoituksen BaJaVan lehteen .

Kesän näyttelyistä provosoitui kissaperheeseemme myös pissavaivaa, joka pienen selvittelyn jälkeen tarkentui Hugon ongelmaksi. Hugo sai alkusyksystä myös jonkunnäköisen nielutulehduksen, joten eläinlääkärikäynnillä otettiin toki pissanäyte, mutta koska antibiootti määrättiin jo nielun vuoksi, ei pissasta tarkistettu kuin kiteiden mahdollisuus (sitäkin on Hugolla kertaalleen ollut) sekä ominaispaino. Hugo oli siis laiha ja heikko (sekä pissaili sinne tänne). Hugo kuitenkin parantui, mutta jatkoi ajoittaista vääriin paikkoihin pissailua. Tutkin asiaa netistä, ja päädyin siihen ajatukseen, että ehkä Unja ja Ronttu kiusaavat sairauden heikentämää Hugoa  niin, ettei se voi mennä pöntölle. Ostin Feliway haihduttimen, ja se tuntuikin helpottavan kissojen välejä huomattavasti. Hugo toki toipui heikkokuntoisuudesta, mutta ajattelin että "kiusaaminen" voisi jäädä päälle.

Tällä hetkellä Ronttu nukkuu joko Hugon tai Unjan kanssa, mutta Unja ja Hugo (puolisisarukset keskenään) eivät nuku enää yhdessä. Tilanne siis rauhoittui hieman, mutta ajoittaisia pissilänttejä löytyi kyllä. Feliwayn lisäksi laitoimme yhden ylimääräisen vessa alakertaan, ja vaihdoimme käytetyimmän WC:n avovessaksi. Eli yritetty on.

Kuitenkin nyt viiime viikolla tuntui  siltä, että pissaa alkoi löytyä taas melkein "joka paikasta". Joten ei muuta kuin lääkäriin, missä eilen sitten vietimmekin reilusti aikaa. Hugo nukutettiin ja tutkittiin rakko ultralla. Kissa oli juuri pissannut, joten rakko oli pieni, mutta mitään "kiveen" viittaavaa kaikua sieltä ei löytynyt. Pissanäytteen ulospuristaminen oli myös ihan mahdotonta tyhjästä rakosta. Tämän vuoksi Hugolla tiputettiin 100 keittosuolaliuosta nahan alle, jotta pissaa alkaisi erittymään. Hetken odottelu tuotti tulosta, mutta stiksauksen tulos olikin sitten jotain muuta kuin mitä etsittiin. Leukkareita toki oli pissassa vähän, mutta sokeri oli kolmella plussalla (melkein jopa neljällä). Eläinlääkärimme sanoi, että nukutus voi nostaa kissan verensokeria, mutta harvoin se pissassa näkyy. Leukkareiden ja sokerin lisäksi pissassa oli rasvaa (kuulemma melko tavallista?) sekä vähän pitkän mallisia kidemuodostumia (ja amorfista sakkaa), mutta ei struviittikiteisiin viittaavaa. Laboratoriokokeita otettiin lisäselvittelyjä varten; PVK, Krea, Alat, Fruktosamiini sekä viljely pissasta. Jos pissan sokeripitoisuus on ollut pidempään koholla on todennäköistä, että tulehdus siellä jyllää (sokeri on myös pöpöjen ruokaa). Fruktosamiini puolestaan kertoo pitkäajan sokeritasapainon, Krea munuaisten toimintaa, PVK:n osalta ollaan kiinnostuneita leukkareista ja maksa-arvot halutaan tarkistaa kai kuitenkin tuon pissassa olleen rasvan vuoksi (?). Ja kuten tämän syksyn tiimoilta olen oppinut ... diabetes vaurioittaa munuaisia, munuaisten vajaatoiminta voi viedä maksan mennessään, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Viimeisenä toivonpilkahduksena ajattelin, että jospa tuo sokeri olisi kuitenkin nukutuksen aiheuttamaa. Kissalla ei ollut virtsaa rakossaan nukahtaessaan, joten kaikki virtsa on muodostunut nukutuksen aikana, jolloin voisi olla loogista, että sokeri vuotaa myös virtsaan. Mutta niin se kai on ettei terve elimistö päästä verensokeria pissaan...

Niin tai näin, edessä on odottelua kunnes laboratoriokokeet varmistavat mistä on kyse. Itseäni harmittaa jälleen suunnattomasti, että eläimet eivät osaa kertoa mikä on vikana. Hugokin on ollut varsin pitkään aavistuksen omituinen, levottoman oloinen, sen ruokahalu on ollut varsin vaihteleva (välillä se ei tule ruokakupille ollenkaan). Lisäksi sen katse on jotenkin erilainen. Arjessa vaan pienet muutokset hukkuvat kaikkeen kiireeseen, kunnes palaset alkavat loksahdella paikoilleen, ja jälkikäteen huomaa kaikki ne pikkujutut joiden olisi pitänyt soittaa "hälytyskelloja".

Pitkästä aikaa ajattelin kokeilla Ronttulin kanssa jälleen "julkista" näyttäytymistä näyttelyssä. Edellinen kerta oli tuo viimeinen käynti viime vuonna nuorten luokassa, jonka jälkeen Roni päätti miehistyä ja otti reviirinsä konkreettisesti haltuunsa. Lyhyen, mutta tehokkaan merkkailuepisodin seurauksena Ronttuli liittyi konsulttikerhoon ilman jalostuskäyttöä . Samalla Ronttuli siirtyi meidän nimiin, ja näyttelyissä käyttäminenkin omalle "vastuulle".

Nyt kuitenkin päätin ryhdistäytyä tällä saralla, ja ilmoitin Ronin ERY:n näyttelyyn. Ihan arpomistekniikalla kuitenkin onnistuin valitsemaan sen kertakaikkisen huonon päivän (=launantai). Pieninkään herätyskello ei soinut kolmen lapsen äidin päässä, eikä myöskään kummitytön lakkiaiset tulleet edes pieneen mieleen valitessani lauantain ja sunnuntain välillä.

Näillä eväillä sitten edettiin; Sain rekrytoitua anopin kissavahdiksi ja Leenan esittämishätävaraksi lauantaita varten. Itse pakkasin kissan ja uudet näyttelyverhot kassiin (jospa joskus muistaisi myös sen kameran ). Laskeskelin, että jos lakkiaisjuhlat alkavat klo 13 Espoossa, pitäisi minun lähteä Hyvinkäältä klo 12 maissa. Aamupäivän seurasin Dorte Kaaen tuomaroinnin edistymistä pienoisella jännityksellä, kunnes hieman ennen puoltapäivää ymmärsin, etten ehtisi mitenkään esittämään Ronttulia tuolla aikataululla itse. Tekstiviestillä kyselin siskoltani, olisiko "pienestä" myöhästymisestä mitään haittaa. Sain myöhästymisluvan lakkiaisjuhlista, ja esitin Ronttulin tuomarille itse.

Ronttuli oli tuomarin pöydällä jännittynyt, mutta aiempiin kertoihin verrattuna huomattavasti kiinnostuneempi ympäristöstään. Loppuarvostelun aikana Roni jopa istahti rennosti pöydälle ...

Dorte Kaae arvioi Ronista seuraavaa

Tyyppi Lovely high on legs, fine oval paws, ex. long body

Pää Ex. profile + wedge, medium broad top of head

Silmät Ex. green colour, well placed

Korvat Ex open of base, big, setting ok (could be lower)

Turkki Lovely silky + soft texture, closelying, ex. silver + ex. bicolour pattern

Häntä tapering (?)

Kunto Ex.showcondition + ex. presentation

Yleisvaikutelma very very sweet boy

EX1, CAP

Läksiäisiksi tuomari vielä sanoi "I might call him back later", josta itselläni nousi melkein tukka pystyyn. Toisessa tilanteessa tuo lausahdus olisi toki ollut mieluisa . Mutta koska itse jouduin lähtemään ylppärijuhliin, olin varautunut jättämään Ronttulin nukkumaan häkkiinsä anopin valvovan silmän alle. Pikaisesti Leenan kanssa katsastettiin miten Roni Leenan käsissä esiintyisi, ja sydän kylmänä jätin kissan häkkiinsä odottamaan.

Tällä kertaa "onneksi" tuomari ei Ronia enää TP-valintoihin pyytänyt. Mielestäni se olisi ollutkin hieman liikaa vaadittu kokemattomalta mieheltä. Varsinkin kun olin kovin tyytyväinen muutoin Ronin esiintymiseen.

Mukava yllätys oli, että Ronttuli oli tallentunut kuitenkin Pekka Savolaisen kameralle. Tässä kaksi hänen galleriastaan kopioitua otosta.

Kuten kuvista ehkä voi aavistella, Roni on hieman hoikistunut sitten viime päivitysten. Pahimmillaanhan Roni ahtoi jopa raakoja broilerin sydämiä (Hugon superherkku, jonka Roni on yleensä jättänyt rauhaan), mutta nyt Ronttu on jo nirsoillut jopa joidenkin pussiruokien suhteen.

Kivana yllätyksenä oli Ronin (jaettu) toinen sija ERY-SYDin "Vuoden Nuori 2009" -kilpailussa. Tästä muistona kotiin saatiin diplomi ja royal canin -lahjakortti. Todellisuudessa Ronttuli oli tuolloin vielä Leenan kissa, mutta Leena ystävällisesti lahjoitti Ronin niiittämän palkinnon Ronttulille itselleen. Kiitos Leena!

Sen verran hätäinen oli tämänkertainen esiintyminen kissanäyttelyssä, että samoin tein päätin ilmoittaa Ronttulin seuraavaan näytelmään. Roni esiintyy seuraavaksi SUROKin juhlavuosinäyttelyssä heinä-elokuun vaihteessa. Tällä kertaa molempina päivinä...

Meillä ei siis ole yhtää ruskeaa kissaa, eikä ole edes tulossa (Läheisin ruskea kissa löytyy mummolasta - anopin Iiris). Jostain syystä tyttäreni Kerttu 9v. oli valinnut "ruskean kissan" runon aiheeksi, kun koulussa oli pitänyt kirjoittaa tekstiä runomitalla.

Omasta mielestäni runo oli tosi ihana, joten äidin ylpeydellä sen täällä julkaisen

Ruskea kissa

Eli kerran ruskea kissa

joka oli uuvuksissa.

Koska se juoksi pihan poikki

sitten vielä maaliin loikki.

Kyllä se ykköspalkinnon voitti

sitten se vielä kotiin voihki.

Koska sitä sattui tassuun pieneen,

mutta ei kaikki menny aivan pieleen.

Se pokaalin kaappiin laittoi

sitten sille uni maittoi.

-Kerttu Kautto 9v.-

Muuten täällä elellään niin hiljaiseloa, kuin blogin päivityksetkin antaa ymmärtää. Ronttulille on pidetty pienimuotoista hoikistuskuuria tai ruokarajoitusta, jotta se ei ihan paisuisi muodottomaksi. Tarkoituksena olisi raahata sitä muutamaan näytelmään nyt kesän aikana ... tai ainakin yhteen (kahteen tai kolmeen).

Temppukissojen blogin hengessä on harjoiteltu namin kanssa seisomaan nousua, mutta Ronttulin kanssa on pientä haastetta noiden tassujen kanssa. Herra mielellään nappaisi tassukoilla kiinni namikäteen. Naksua en ole apuna käyttänyt, sillä Peikko-briardia on jonkun verran naksulla koulutettu ... ja se varmaan sekoaisi lopullisesti jos alkaisin naksutella kissoille. Unjaa tai Hugoa on turha yrittää innostaa juuri mihinkään, ne eivät ole mitenkään ahneita kumpikaan. Tai Hugo oli ennen, mutta jotenkin sen syömisinto on laantunut vuosien varrella niin, että välillä se on ihan laihakin. Unja on aina ollut pieni ja siro, ja lisäksi hieman nirso. Muuutamat erikoisherkkunamipalat saa Unjassa hieman vipinää aikaiseksi, mutta mitään "yritystä" suuntaan tai toiseen ei kyllä näilläkään nameilla aikaan saa.

Epätoivoisesti odotellaan lumien sulamista, jotta saadaan taas Ronttulille valjaat niskaan. Kovasti on jo päivystystä suoritettu ulko-ovella. Toistaiseksi kylmä ilma ei olekkaan niin houkutellut, kun Ronttuli on ulkoilmaa ovesta haistellut. Kevään koittaessa se taas ihmetyttää, mistä nuo kissat oikein tietävät kevään tulevan? Selkeästi porukka alkaa olla "levottomampaa" kevättä kohti mentäessä. Kissat tuntuvat aistivan, että kesä on tulossa vaikka ikkunasta näkyykin tällä hetkellä vain ja ainoastaan lunta, lunta ja lunta (siis täällä peräkylillä).

Ilmeisesti kevät tulee sittenkin, sillä pojilla (Ronttulilla ja Hugolla) tuntuu olevan vauhti päällä taas. Oikeastaan vauhtia ylläpitää Roni, ja Hugo taas hoitaa "jollotuspuolen". Eilen aamulla yövuoron jälkeen aamupesuilla Roni päätti liittyä seuraani vessassa. Se hyppäsi tavarantäyteiselle hyllylle ... tai ainakin yritti, vetäen mukaansa lattialle laatikollisen koruja, keraamisen kynttilälyhdyn, lasipurkin vanulappuineen ja silmälasit. Siellä minä sitten kontttasin pitkin lattioita "saippuat" naamassa etsien silmälaseja, jotta saisin hahmotettua suurimmat vahingot. Lasipurkki ei, ihme kyllä, särkynyt laattalattiaan. Keraaminen lyhty taas puolestaan meni rikki (onneksi ei pieniksi sirpaleiksi). Siinäpä ne suurimmat vahingot sitten olivatkin. Korvakoruja tms. pientä löytynee jostain nurkasta vielä puolen vuoden päästä, mutta pääasiassa meteli oli suurempi, kun vahinko. Ronttuli on kyllä ottanut tuon vessan temppuradakseen ihan todella. Milloin se löytyy korkean kaapin päältä huutamasta, milloin vessan lampun päältä taiteilemasta (niin siis sen 5 cm leveän seinässä kiinni olevan...).

Nyt on ollut pakko kaivaa huiskat esiin, ja viihdyttää poikia ihan olan takaa. Hugohan ei ole paljoa huiskista enää viime vuosina välittänyt, mutta eilen se pitkän harkinnan jälkeen käveli höyhenhuiskan viereen. Haisteli sitä hetken ja latasi sitten ihan olantakaa sarjan lyöntejä huiskan päähän . Se on jotenkin hassu leikkiessään, kun se saattaa pitkään näyttää siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta sitten houkutus voittaa ja herra H leikkii kuin pieni poika. Ronihan jaksaa innostua mistä vaan, ja välillä käy ihan itse hakemassa huiskia kaapista, jotta joku sitä heiluttelisi.

Unja on ainoa, joka tähän "kevätrumbaan" ei osallistu, paitsi pakotettuna. Ja yleensä Unja on se joka yrittää päästä "leikkejä" karkuun. Ja jos se ei auta, pääsee rouvalta muutama kirosana, ja pojat on kuosissa . Muutenhan nuo kolme elävät leppoisaa rinnakkaiseloa, toinen toistaan lämmittäen, ja samassa kasassa nukkuen. Yritänkin hillitä omaa ajoittain nuosevaa pentukuumetta, ajattelemalla miten hyvin tässä eläinlaumassa asiat nyt  ovat. Kaikilla on tilaa olla "oma itsensä". JOS joskus tuon Jannen saisi taivutettua yhteen itämaiseen tytteliin ... no jaa, taitaa vaatia hieman pohjatyötä.

Anoppilassa Iiriksen reilu kaksiviikkoiset pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Tai kaksi pennuista kasvaa, yksi junnaa paikallaan. Viime viikonloppuna toinen pojista lopetti syömisen, ja lähdin Siken kuskiksi viemään sitä lääkäriin. Pentu sai antibioottikuurin ja ohjeet hyvään tukihoitoon. Lisämaidolla pentua on nyt syötetty, mutta oikeastaan mitään paranemista pennun voinnissa ei ole tapahtunut. Saa nähdä miten tuon käy . Itse odotan lopputulosta pienellä "jännityksellä", sillä lapsistamme Kerttu on niin herkkä, että itkee vuolaasti kaikkia menetettyjä pentuja. Jotenkin Kerttu osaa valita pennuista aina lempipennukseen sen, joka tulee heittämään henkensä (tai näin on käynyt koiranpentujen kohdalla ... omien ja tuttavien). Myös Iiriksen kuolleena syntyneet pennut oli Kertulle tosi iso järkytys. Ja nyt tuo yksi pieni poika kamppailee hengestään. Tosin en tiedä onko Kertulla jonkin näköinen itsesuojeluvaisto herännyt, sillä omaksi yllätyksekseni Kerttu ei ole edes joka päivä koulusta mennyt suoraan mummolaan. Ja jos Kerttu onkin mummolassa, niin se ei ole juurikaan pentuja katsomassa. Itse oletin etukäteen, että lapsista Kerttu olisi se, jonka roikkumista pentulaatikon äärellä pitäisi rajoittaa.

Onneksi Iiris sentään on lähtenyt hyvin toipumaan, antibiootin turvin sekin, omasta synnytyksen jälkeisestä uupumuksestaan. Nyt se juoksuttaa Sikeä tarjoilemaan jos jonkin näköistä muonaa, vaikkakaan vettä se ei oikein tahdo vieläkään kunnolla juoda. Todennäköisesti jonkun sortin tulehdus Iirikselläkin oli, sillä pennuista ensimmäinen (tulpaksi jumittunut) ja kaksi viimeistä menehtynyttä oli jouduttu avustamaan ulos. Jos siinä ei kohtuun pöpöjä joudu niin ei missään...

Ronin on koko elämänsä ollut "hyvä syömään". Nyt kastraattina sen ruokahalut on yltyneet melkoisiin lukemiin. Vaikka ruoan määrää rajoitetaan, tuntuu siltä, että Hugo ja Unja laihtuu ja Ronttuli senkuin pullistuu .  Unja ja Hugo eivät kertakaikiaan pysy Ronin ruokailutahdissa mukana. Muutaman kerran olen nostanut Ronin hetkeksi syliin "jäähylle" kesken ruokailun, mutta tästä seuraa suuren luokan paniikkireaktio; ruoka voi loppua kesken...! Nyt olen miettinyt pitäisikö Ronttuli ruokkia muista erillään, jotta Unja ja Hugokin saisivat osansa ruoasta.

Yhtenä iltana Roni ahtoi kupilla kuin viimeistä päivää, ja hetken kuluttua alkoi armoton pulputus. Ronttilainen yökkäsi lattialle hillittömän kasan juurisyötyä ruokaa. Oksennusta kerätessäni mietin, ettei koiratkaan oksenna näin isoja kasoja ... varsinkin kun Roni tyhjensi mahan ihan kolme kertaa (yksi iso ja pari pienempää kasaa). Mielessä kävi olisiko tuo Ronttilainen syönyt jotain tavaraa, mikä mahassa ärsyttäessään aiheuttaisi ruoan ylöstulon. Mutta Roni paineli yökkäämisen jälkeen suoraan takaisin ruokakupille, ja söi vielä jäljelle jääneet kuivapapanat. Toki asiaa seurattiin vielä seuraavana päivänä (suolitukoksen varalta), mutta ei ... kai se on hyväksyttävä ... Ronilla ON bulimia.

Laitan tähän loppuun vielä kuvia yhdestä hassusta episodista. Yhtenä iltana kuulin kissan maukuvan jossain ... paikkaa oli hieman vaikea paikantaa, mutta kuulosti samalta kuin jos kissa on jäänyt kaappiin/saunaan tai johonkin muuhun paikkaan vahingossa (oven taakse). Ainakin pyörittyäni pääsin vessaan missä huhuilin Ronia ... eikä tyyppi yllättäen vastannutkaan mitään. Lopulta tajusin Ronin tuijottelevan minua katonrajasta vessan kaapin päältä. Herra ei vain viitsinyt enää vinkata mitään olinpaikastaan. Ronttuli oli jotenkin päässyt kaapin päälle hyppäämään, mutta alastulo lavuaariin ei enää houkuttanut. Nappasin mutaman kuvan, ennen kuin ojensin auttavan käden paksukaiselle.

No niin, pöytäkone jäi sille tielleen (korjaamoon). Ei kannata korjata ... mutta samaan inspiraatioon tuli korjattua vähän aiemmin lauennut läppäri. Joten pitkän odotuksen jälkeen sain liudan kuvia ladattua edes jollekkin koneelle.

Tässä sis kuvia Ronin ja Unjan taannoisesta kokeilusta koirien aktivointilelun kanssa. Tätä on kyllä harrastettu myöhemminkin. Niin kovasti kisut tykkäsivät "Dog Tornadoa" pyörittää .

Alkuun paikalla oli vain Ronttuli, mutta nopeasti Unja tajusi, että täällä jaetaan herkkuja...

Lelussahan aukeaa kaksi "luukkua" samanaikaisesti. Tosin Roni härskisti kävi koukkimassa nameja, myös Unjan nenän alta .

Lopuksi vielä muutama kuva: Alkuun Ronttuli kuivausrummussa

"Oliks' pakko herättää" -ilme

Ja lopuksi vielä Ronttuli seuraamassa oravien juhlintaa lintulaudalla keittiön pöydältä käsin.

Toissa iltana Roni laittoi Armi-briardin koetukselle. Armihan on itseäinen koira, josta ei sylikoiran ominaisuuksia löydy ... paitsi, jos joku sattuu istumaan hänen paikallaan sohvalla silloin kun hänen sisäisen kellon mukaan on jo nukkuma-aika. No näin siis jälleen kävi, ja Armi ahtautui sylini katsellessani telkkaria. Hetken päästä Ronttuli ilmaantui kiertelemään sylipaikkaa etsiskellen. Roni yritti kiivetä syliin Armin päältä, mutta Armi pääsi eväänsä liikauttamatta hiljaisen murinan, joka riitti Ronttulin perääntymiseen. Mutta luovutusvoittoa ei Ronttuli ollut valmis antamaan. Roni kiersi tyynesti käsinojan kautta syliini ja Armin uusintamurinasta huolimatta hieroi ahterinsa Armin niskaan . Armi katsoi hetken aikaa Jannea anoen pientä apua tilanteeseen, mutta huokaisi sitten luovutuksen merkiksi ja painoi päänsä syliini. On se vaan ihmeellistä miten hyvin nuokin toisiaan ymmärtävät. Armihan ei välitä kissoista tuon taivaallista, vaan elää kissojen kanssa rauhaisaa rinnakkaiseloa. Ainostaan pyhä ruokakuppi on se minkä kissat saavat jättää rauhaan, ja jostain syystä jättävätkin ... jopa yltiöahne Ronttuli. Nyt tuli selväksi, ettei Armi myöskään kaipaa kissojen lähentely-yrityksiä ... vaikka, nieleskellen tuohonkin alistui.

Roni on viime viikkojen aikana ottanut ihmeellisen tavan hoitaa itsensä kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneeseen johtaa hieman tavallista korkeampi portti (102 cm). Erikoiskorkea, jotta huiman hyppyvoiman omaava Peikko-briardi ei siitä yli ponkaisisi (tosin kyllähän se tuonkin yli tulisi, mutta takana on pari askelmaa alaspäin, eikä vauhtiakaan mistään saa). Portissa on myös kissanluukku alareunassa, joten kissat pääsevät siitä helposti kulkemaan. Jos luukku on kiinni, mahtuvat Unja ja Hugokin portin pinnojen välistä pienellä survomistekniikalla. Mutta ei Roni ... en tiedä onko kyse mahtumisesta, sillä Ronttuli ei kulje edes luukusta sen ollessa auki. Roni haluaa jostain syystä hypätä portin päälle ja keikkuilla siinä hetken ennen kuin hyppää siitä alas. Omituinen kissa...

Hugo taas on keksinyt itselleen uuden mieltymyksen. Saunapäivinä Herra vahtaa saunan oven takana, ja yleensä livahtaa lauteille heti kun silmä välttää. Ensimmäisellä kerralla Hugolle iski pieni paniikki löylyä heitettäessä (luuli kai jonkun megaison kissan sähisevän...), mutta tokalla saunakerralla löylytkin sai heittää jo ihan normaalisti. Lauteilla Hugo lekottelee välillä hieman turhankin rennosti. Putosi kertaalleen jo lattialle arvioidessaan kellahtamisetäisyyden väärin. Toinen pieni huolenaihe on upea balineesin huiskahäntä, joka tuppaa heilahtamaan välillä kiukaan suntaan .

Kovin paljon on nyt lähiaikoina syntynyt ihania pentueita, puhumattakaan anoppilaan odotettavasta Skazki-pentueesta (Iiriksen ja Maksin pennut) jotka tällä kertaa toivottavasti todella ovat alkunsa saaneet. Hyvältä näyttää ainakin merkit siihen suuntaan. Selvää on, että meidän perheessä asuu ihan tarpeeksi monta lemmikkiä, joten kovasti yritetään itselle järkeä puhua. Anoppilan pentue on vaarallisen lähellä, varsinkin kun meidän perhe vierailee siellä jos ei päivittäin, niin monta kertaa viikossa. No onneksi yksi miespuolinen järjen ääni perheestä löytyy, joten heikkona hetkenä jarrua hoitaa varmasti joku muu kuin minä. Tähän on hyvä luottaa .

Huh, onpas tuosta edellisestä kirjoituksesta vierähtänyt taas tovi. Jotenkin jäin odottamaan, että saisin kuvia Ronin touhuista koirien aktivointilelun kanssa. Kuvatkin on jo otettuna kamerassa. Ensin ne jäivät sinne laiskuuttani seisomaan, ja nyt jokunen viikko sitten levisi yläkerran kotitietokone. Läppärihän levisi jo aiemmin syksyllä, joten nyt koko perhe kamppailee taas vuorosta käyttää Karrin läppäriä (tai Jannen työläppäriä).

Kone pääsi korjaamoon, ja hieman tuntuu venyneen tuo korjaus. Eikä ennustekkaan tunnu lupaavalta . Kone ei tee yhtiestyötä näyttöpäätteen kanssa, ja ilmiesesti vika on emolevyssä. No joka tapauksessa, en ole viitsinyt toistaiseksi kuvia Karrin koneelle siirtää. Näin ollen kuvia ei ole edelleenkään tarjolla. Olipa pitkä vuodatus...

Roni on kunnostautunut ruokahalunsa kanssa, jopa vaivaksi asti. Ronihan dyykkaa roskista tyhjiä kissan märkäruokapusseja. Pureskelee ne tunnistamattomiksi reikähässäköiksi ja ainakin kertaalleen on jo nielaissut (ja oksentanut) tuommoisen reijitetyn ruokapussin. Silloin kyllä säikähdin, sillä Unjahan aikanaan söi itsensä melkein hengiltä lasten vaahtomuovisilla kylpykirjaimilla. Oksensi paloja aikansa, lopetti syömisen ja joku pala jäi mahalaukkuun pyörimään tulematta ulos kummastakaan päästä (aiheuttaen pahoinvointia). Kaksi päivää Felinassa tehohoitoa (ja rtg-kuvia), ja kissa alkoi toipua. Lasku oli huomattavasti suurempi kuin kissan ostohinta, mutta se oli pientä sen kaiken huolen rinnalla mitä asia aiheutti.

No, mutta Roni osasi oksentaa kaiken "pahan" pois. Mutta niin se vaan on, että edelleen Roni aika-ajoin jostain noita pusseja taikoo. Useampana yönä olen herännyt Ronin rouskutukseen, tai siihen ääneen, mikä lälhtee kissan kaivaessa tyhjää pussia roskiksen kannen välistä. Toki Ronin ruokahalua lisää se, että yritämme edes hiukan pitää huolta nuoren herran linjoista. Se ei kai mielestään koskaan saa tarpeeksi ruokaa (tai ei ainakaan tarpeeksi usein ).

Kissat keskenään ovat asettuneet jonkunnäköiseen järjestykseen. Päivisin koko kolmen kopla majailee Karrin yläsängyssä yhdessä kasassa. Iltaisin ja iltapäivisin Unja ja Roni usein makaavat kahdestaan pienen pienessä "makkara"-pedissä. Useimmiten niin, että Unja on majoittautunut siihen, ja Roni ahtaa itsensä siihen vielä perään. Lopputulos on huvittavan näköinen, Ronin roikkuessa puoliksi ulkona. Täytyisi varmaan metsästää jostain semmoinen makkarapeti, johon mahtuisi vähintäänkin nuo kaksi ja ehkä jopa Hugo myös.

Pientä mielenvirkeyttä kissoille on järjestänyt vaatehuoneessa asuva hiiri (hiiret?). Näitä on eksynyt vaatehuoneeseemme kutakuinkin jokatoinen vuosi, ja ilmeisesti nyt on se vuosi taas kyseessä. Normaalisti vaatehuoneen ovi on kiinni, mutta nyt kissat raapivat ovea, jos sen edes hetkeksi sulkee. Vaatehuoneeseen kuljetaan meidän makkarin kautta, ja siellä sijaitsevan ilmastointikoneen hurinan vuoksi ovi on yleensä suljettuna. Joka päivä kissat istuvat vaatehuoneessa kyttäämässä ja haostelemassa, mutta tulosta ei ole vielä syntynyt. Jospa tuo hiirulainen ymmärtäisi pakata kamansa ja lähteä. Itseäni ei yhtään houkuta kohtaaminen kyseisen tyypin kanssa, ei elävänä eikä kuolleena.

Ronttulikin alkaa lähestyä vuoden ikää, ja tosi hurmaava tapaus tuo pikkuherra kyllä on. Kastraation jälkeen Roni lakkasi puhumasta hetkeksi, mutta nyt juttuakin tulee taas entiseen malliin. Roni on meidän kissoista se, joka juoksee alakertaan heti, kun koiran tyhjän metallikupin poimii käteensä (miten se voikin kuulla sen pienen äänen mihin vaan), ja istuu pöydällä odottamassa omaa kolmea nappulaansa, jotka se saa aina kun on paikalla. Roni on myös se, joka aina tulee vastaan kun kotiin tullaan, ja muutenkin tulee tervehtimään jos sitä kutsuu. Se on vaan kertakaikkiaan ihana, reipas ja rohkea itämainen. Niin kuin itämaisen pitää ollakkin.

Mutta saa nähdä miten meidän joulukinkun käy. Epäilen pieniä ongelmia kinkun jäähdyttämisen suhteen (Roni jättänee siihen oman puumerkkinsä). Sitä odotellessa toivottelen kaikille tätäkin kautta

Leppoisaa Joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle 2010!

Eilen haudattiin lopullisesti haaveet Ronttulin jalostusurasta. Vein Ronin eilen koko päivän paaston jälkeen eläinlääkärille iltapäivällä, ja kuudelta kävin hakemassa hoipertelevan kissan kotiin. Kaikki oli mennyt hyvin, joten pakkasin lämpötyynyn Ronin koppaan ja toin miehen kotiin.

Kotona laitoin kopan takkatulen ääreen, jotta Roni saisi mahdollisimman rauhallisen paikan missä toipua muilta kissoilta rauhassa. Roni ei kuitenkaan kopasta perustanut, joten laitoin myös muutaman makuualustan takkatulen ääreen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Ronin hoiperrellessa pitkin kämppää tokkuraisena olivat Unja ja Hugo vallanneet ne parhaat paikat. Siihen viereen Roni sitten lopulta uuvahti. Kuvissanäkyy miten hassuun asentoon pieni kisulainen lopulta nukahti... nenä tassussa kiinni  .

Eikä tässä kaikki, paikalla oli myös virallinen valvoja (Peikko), joka kävi nuuskimassa Ronin pyllyä aina kun se hieman liikahti.

Unja nautti täysin rinnoin kopan antamasta suojasta ja toki myös takkatulen lämmöstä

Tässä Roni hieman luonnollisemmassa asennossa myöhemmin illalla

Jossain vaiheessa Roni oli änkenyt itsensä myös Hugon kainaloon. Alla Jannen ottama kuva. Laadullisesti hieman huono, mutta niiin hellyyttävä!

Tänään Roni on jo ihan normivauhdissa, mutta kovin on hiljainen poika siis äänellisesti. Ei tule juttua entiseen malliin, saa nähdä miten puheliaaksi tai hiljaiseksi Ronttuli jää.