Ronin on koko elämänsä ollut "hyvä syömään". Nyt kastraattina sen ruokahalut on yltyneet melkoisiin lukemiin. Vaikka ruoan määrää rajoitetaan, tuntuu siltä, että Hugo ja Unja laihtuu ja Ronttuli senkuin pullistuu .  Unja ja Hugo eivät kertakaikiaan pysy Ronin ruokailutahdissa mukana. Muutaman kerran olen nostanut Ronin hetkeksi syliin "jäähylle" kesken ruokailun, mutta tästä seuraa suuren luokan paniikkireaktio; ruoka voi loppua kesken...! Nyt olen miettinyt pitäisikö Ronttuli ruokkia muista erillään, jotta Unja ja Hugokin saisivat osansa ruoasta.

Yhtenä iltana Roni ahtoi kupilla kuin viimeistä päivää, ja hetken kuluttua alkoi armoton pulputus. Ronttilainen yökkäsi lattialle hillittömän kasan juurisyötyä ruokaa. Oksennusta kerätessäni mietin, ettei koiratkaan oksenna näin isoja kasoja ... varsinkin kun Roni tyhjensi mahan ihan kolme kertaa (yksi iso ja pari pienempää kasaa). Mielessä kävi olisiko tuo Ronttilainen syönyt jotain tavaraa, mikä mahassa ärsyttäessään aiheuttaisi ruoan ylöstulon. Mutta Roni paineli yökkäämisen jälkeen suoraan takaisin ruokakupille, ja söi vielä jäljelle jääneet kuivapapanat. Toki asiaa seurattiin vielä seuraavana päivänä (suolitukoksen varalta), mutta ei ... kai se on hyväksyttävä ... Ronilla ON bulimia.

Laitan tähän loppuun vielä kuvia yhdestä hassusta episodista. Yhtenä iltana kuulin kissan maukuvan jossain ... paikkaa oli hieman vaikea paikantaa, mutta kuulosti samalta kuin jos kissa on jäänyt kaappiin/saunaan tai johonkin muuhun paikkaan vahingossa (oven taakse). Ainakin pyörittyäni pääsin vessaan missä huhuilin Ronia ... eikä tyyppi yllättäen vastannutkaan mitään. Lopulta tajusin Ronin tuijottelevan minua katonrajasta vessan kaapin päältä. Herra ei vain viitsinyt enää vinkata mitään olinpaikastaan. Ronttuli oli jotenkin päässyt kaapin päälle hyppäämään, mutta alastulo lavuaariin ei enää houkuttanut. Nappasin mutaman kuvan, ennen kuin ojensin auttavan käden paksukaiselle.

No niin, pöytäkone jäi sille tielleen (korjaamoon). Ei kannata korjata ... mutta samaan inspiraatioon tuli korjattua vähän aiemmin lauennut läppäri. Joten pitkän odotuksen jälkeen sain liudan kuvia ladattua edes jollekkin koneelle.

Tässä sis kuvia Ronin ja Unjan taannoisesta kokeilusta koirien aktivointilelun kanssa. Tätä on kyllä harrastettu myöhemminkin. Niin kovasti kisut tykkäsivät "Dog Tornadoa" pyörittää .

Alkuun paikalla oli vain Ronttuli, mutta nopeasti Unja tajusi, että täällä jaetaan herkkuja...

Lelussahan aukeaa kaksi "luukkua" samanaikaisesti. Tosin Roni härskisti kävi koukkimassa nameja, myös Unjan nenän alta .

Lopuksi vielä muutama kuva: Alkuun Ronttuli kuivausrummussa

"Oliks' pakko herättää" -ilme

Ja lopuksi vielä Ronttuli seuraamassa oravien juhlintaa lintulaudalla keittiön pöydältä käsin.

Toissa iltana Roni laittoi Armi-briardin koetukselle. Armihan on itseäinen koira, josta ei sylikoiran ominaisuuksia löydy ... paitsi, jos joku sattuu istumaan hänen paikallaan sohvalla silloin kun hänen sisäisen kellon mukaan on jo nukkuma-aika. No näin siis jälleen kävi, ja Armi ahtautui sylini katsellessani telkkaria. Hetken päästä Ronttuli ilmaantui kiertelemään sylipaikkaa etsiskellen. Roni yritti kiivetä syliin Armin päältä, mutta Armi pääsi eväänsä liikauttamatta hiljaisen murinan, joka riitti Ronttulin perääntymiseen. Mutta luovutusvoittoa ei Ronttuli ollut valmis antamaan. Roni kiersi tyynesti käsinojan kautta syliini ja Armin uusintamurinasta huolimatta hieroi ahterinsa Armin niskaan . Armi katsoi hetken aikaa Jannea anoen pientä apua tilanteeseen, mutta huokaisi sitten luovutuksen merkiksi ja painoi päänsä syliini. On se vaan ihmeellistä miten hyvin nuokin toisiaan ymmärtävät. Armihan ei välitä kissoista tuon taivaallista, vaan elää kissojen kanssa rauhaisaa rinnakkaiseloa. Ainostaan pyhä ruokakuppi on se minkä kissat saavat jättää rauhaan, ja jostain syystä jättävätkin ... jopa yltiöahne Ronttuli. Nyt tuli selväksi, ettei Armi myöskään kaipaa kissojen lähentely-yrityksiä ... vaikka, nieleskellen tuohonkin alistui.

Roni on viime viikkojen aikana ottanut ihmeellisen tavan hoitaa itsensä kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneeseen johtaa hieman tavallista korkeampi portti (102 cm). Erikoiskorkea, jotta huiman hyppyvoiman omaava Peikko-briardi ei siitä yli ponkaisisi (tosin kyllähän se tuonkin yli tulisi, mutta takana on pari askelmaa alaspäin, eikä vauhtiakaan mistään saa). Portissa on myös kissanluukku alareunassa, joten kissat pääsevät siitä helposti kulkemaan. Jos luukku on kiinni, mahtuvat Unja ja Hugokin portin pinnojen välistä pienellä survomistekniikalla. Mutta ei Roni ... en tiedä onko kyse mahtumisesta, sillä Ronttuli ei kulje edes luukusta sen ollessa auki. Roni haluaa jostain syystä hypätä portin päälle ja keikkuilla siinä hetken ennen kuin hyppää siitä alas. Omituinen kissa...

Hugo taas on keksinyt itselleen uuden mieltymyksen. Saunapäivinä Herra vahtaa saunan oven takana, ja yleensä livahtaa lauteille heti kun silmä välttää. Ensimmäisellä kerralla Hugolle iski pieni paniikki löylyä heitettäessä (luuli kai jonkun megaison kissan sähisevän...), mutta tokalla saunakerralla löylytkin sai heittää jo ihan normaalisti. Lauteilla Hugo lekottelee välillä hieman turhankin rennosti. Putosi kertaalleen jo lattialle arvioidessaan kellahtamisetäisyyden väärin. Toinen pieni huolenaihe on upea balineesin huiskahäntä, joka tuppaa heilahtamaan välillä kiukaan suntaan .

Kovin paljon on nyt lähiaikoina syntynyt ihania pentueita, puhumattakaan anoppilaan odotettavasta Skazki-pentueesta (Iiriksen ja Maksin pennut) jotka tällä kertaa toivottavasti todella ovat alkunsa saaneet. Hyvältä näyttää ainakin merkit siihen suuntaan. Selvää on, että meidän perheessä asuu ihan tarpeeksi monta lemmikkiä, joten kovasti yritetään itselle järkeä puhua. Anoppilan pentue on vaarallisen lähellä, varsinkin kun meidän perhe vierailee siellä jos ei päivittäin, niin monta kertaa viikossa. No onneksi yksi miespuolinen järjen ääni perheestä löytyy, joten heikkona hetkenä jarrua hoitaa varmasti joku muu kuin minä. Tähän on hyvä luottaa .

Huh, onpas tuosta edellisestä kirjoituksesta vierähtänyt taas tovi. Jotenkin jäin odottamaan, että saisin kuvia Ronin touhuista koirien aktivointilelun kanssa. Kuvatkin on jo otettuna kamerassa. Ensin ne jäivät sinne laiskuuttani seisomaan, ja nyt jokunen viikko sitten levisi yläkerran kotitietokone. Läppärihän levisi jo aiemmin syksyllä, joten nyt koko perhe kamppailee taas vuorosta käyttää Karrin läppäriä (tai Jannen työläppäriä).

Kone pääsi korjaamoon, ja hieman tuntuu venyneen tuo korjaus. Eikä ennustekkaan tunnu lupaavalta . Kone ei tee yhtiestyötä näyttöpäätteen kanssa, ja ilmiesesti vika on emolevyssä. No joka tapauksessa, en ole viitsinyt toistaiseksi kuvia Karrin koneelle siirtää. Näin ollen kuvia ei ole edelleenkään tarjolla. Olipa pitkä vuodatus...

Roni on kunnostautunut ruokahalunsa kanssa, jopa vaivaksi asti. Ronihan dyykkaa roskista tyhjiä kissan märkäruokapusseja. Pureskelee ne tunnistamattomiksi reikähässäköiksi ja ainakin kertaalleen on jo nielaissut (ja oksentanut) tuommoisen reijitetyn ruokapussin. Silloin kyllä säikähdin, sillä Unjahan aikanaan söi itsensä melkein hengiltä lasten vaahtomuovisilla kylpykirjaimilla. Oksensi paloja aikansa, lopetti syömisen ja joku pala jäi mahalaukkuun pyörimään tulematta ulos kummastakaan päästä (aiheuttaen pahoinvointia). Kaksi päivää Felinassa tehohoitoa (ja rtg-kuvia), ja kissa alkoi toipua. Lasku oli huomattavasti suurempi kuin kissan ostohinta, mutta se oli pientä sen kaiken huolen rinnalla mitä asia aiheutti.

No, mutta Roni osasi oksentaa kaiken "pahan" pois. Mutta niin se vaan on, että edelleen Roni aika-ajoin jostain noita pusseja taikoo. Useampana yönä olen herännyt Ronin rouskutukseen, tai siihen ääneen, mikä lälhtee kissan kaivaessa tyhjää pussia roskiksen kannen välistä. Toki Ronin ruokahalua lisää se, että yritämme edes hiukan pitää huolta nuoren herran linjoista. Se ei kai mielestään koskaan saa tarpeeksi ruokaa (tai ei ainakaan tarpeeksi usein ).

Kissat keskenään ovat asettuneet jonkunnäköiseen järjestykseen. Päivisin koko kolmen kopla majailee Karrin yläsängyssä yhdessä kasassa. Iltaisin ja iltapäivisin Unja ja Roni usein makaavat kahdestaan pienen pienessä "makkara"-pedissä. Useimmiten niin, että Unja on majoittautunut siihen, ja Roni ahtaa itsensä siihen vielä perään. Lopputulos on huvittavan näköinen, Ronin roikkuessa puoliksi ulkona. Täytyisi varmaan metsästää jostain semmoinen makkarapeti, johon mahtuisi vähintäänkin nuo kaksi ja ehkä jopa Hugo myös.

Pientä mielenvirkeyttä kissoille on järjestänyt vaatehuoneessa asuva hiiri (hiiret?). Näitä on eksynyt vaatehuoneeseemme kutakuinkin jokatoinen vuosi, ja ilmeisesti nyt on se vuosi taas kyseessä. Normaalisti vaatehuoneen ovi on kiinni, mutta nyt kissat raapivat ovea, jos sen edes hetkeksi sulkee. Vaatehuoneeseen kuljetaan meidän makkarin kautta, ja siellä sijaitsevan ilmastointikoneen hurinan vuoksi ovi on yleensä suljettuna. Joka päivä kissat istuvat vaatehuoneessa kyttäämässä ja haostelemassa, mutta tulosta ei ole vielä syntynyt. Jospa tuo hiirulainen ymmärtäisi pakata kamansa ja lähteä. Itseäni ei yhtään houkuta kohtaaminen kyseisen tyypin kanssa, ei elävänä eikä kuolleena.

Ronttulikin alkaa lähestyä vuoden ikää, ja tosi hurmaava tapaus tuo pikkuherra kyllä on. Kastraation jälkeen Roni lakkasi puhumasta hetkeksi, mutta nyt juttuakin tulee taas entiseen malliin. Roni on meidän kissoista se, joka juoksee alakertaan heti, kun koiran tyhjän metallikupin poimii käteensä (miten se voikin kuulla sen pienen äänen mihin vaan), ja istuu pöydällä odottamassa omaa kolmea nappulaansa, jotka se saa aina kun on paikalla. Roni on myös se, joka aina tulee vastaan kun kotiin tullaan, ja muutenkin tulee tervehtimään jos sitä kutsuu. Se on vaan kertakaikkiaan ihana, reipas ja rohkea itämainen. Niin kuin itämaisen pitää ollakkin.

Mutta saa nähdä miten meidän joulukinkun käy. Epäilen pieniä ongelmia kinkun jäähdyttämisen suhteen (Roni jättänee siihen oman puumerkkinsä). Sitä odotellessa toivottelen kaikille tätäkin kautta

Leppoisaa Joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle 2010!

Eilen haudattiin lopullisesti haaveet Ronttulin jalostusurasta. Vein Ronin eilen koko päivän paaston jälkeen eläinlääkärille iltapäivällä, ja kuudelta kävin hakemassa hoipertelevan kissan kotiin. Kaikki oli mennyt hyvin, joten pakkasin lämpötyynyn Ronin koppaan ja toin miehen kotiin.

Kotona laitoin kopan takkatulen ääreen, jotta Roni saisi mahdollisimman rauhallisen paikan missä toipua muilta kissoilta rauhassa. Roni ei kuitenkaan kopasta perustanut, joten laitoin myös muutaman makuualustan takkatulen ääreen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Ronin hoiperrellessa pitkin kämppää tokkuraisena olivat Unja ja Hugo vallanneet ne parhaat paikat. Siihen viereen Roni sitten lopulta uuvahti. Kuvissanäkyy miten hassuun asentoon pieni kisulainen lopulta nukahti... nenä tassussa kiinni  .

Eikä tässä kaikki, paikalla oli myös virallinen valvoja (Peikko), joka kävi nuuskimassa Ronin pyllyä aina kun se hieman liikahti.

Unja nautti täysin rinnoin kopan antamasta suojasta ja toki myös takkatulen lämmöstä

Tässä Roni hieman luonnollisemmassa asennossa myöhemmin illalla

Jossain vaiheessa Roni oli änkenyt itsensä myös Hugon kainaloon. Alla Jannen ottama kuva. Laadullisesti hieman huono, mutta niiin hellyyttävä!

Tänään Roni on jo ihan normivauhdissa, mutta kovin on hiljainen poika siis äänellisesti. Ei tule juttua entiseen malliin, saa nähdä miten puheliaaksi tai hiljaiseksi Ronttuli jää.

No niin pienen viiveen kautta Ronttulin kastraatioaika on nyt sovittu ensi keskiviikolle. Hieman hirvittää, miten toipuminen mahtaa sujua. Haava on pieni, mutta Roni on himopesijä jo ihan muutenkin. Nähtäväksi siis jää, miten hurjasti Ronttuli aikoo luututa sukukalleuksiaan, kun niihin on kajottu. Kaulurin tuo varmasti kaulaansa saa, mutta Unja aikanaan ainakin sai kaulurin pois ihan helposti, niin pienipäisiä nuo ovat. No saa nähdä.

Muuten ei mitään uutta tai ihmeellistä. Ronttuli on ottanut merkkailukohteeksi nyt kaikki mahdolliset vaatekasat; Mieluiten vähänkäytetyt. Hugo taas on erikoistunut sänkyjen kastelemiseen ... tai ainakin oletan, että se on Hugo, sillä lätäköt ovat ihan hervottoman kokoisia. Ronihan lirauttelee ihan pieniä merkkauksia, mahdollisimman moneen paikkaan...

Hassua on, että vaikka Roni nyt on välillä hapuillut Unjasta pientä niskalenkkiä, niin ne kuitenkin ovat alkaneet satunnaisesti nukkua yhdessä. Aiemminhan Unja ja Hugo ovat kyllä nukkuneet kyljittäin tai sitten kaikki kolme suht' lähekkäin sängyn päällä, mutta kyllä Ronttu on tähän asti ollut hieman yksinäinen susi tässä laumassa. Suloista oli kyllä nähdä Unja ja Rottuli yhdessä survoutuneena pieneen nuken sänkyyn.

Tällä viikolla Unja pallotteli leikkihiirtä alas portaita. Roni bongasi Unjan alakerrasta ja juoksi vastaan porrastasanteelle. Unja taisi pelästyä ja räkäisi hirveät sähinät ilmoille. Leikki jäi sikseen ja molemmat kissat jähmettyivät tuijottamaan toisiaan Unjan muristessa Ronille. Hauska oli seurata, miten Roni hidastetusti kääntyi ilme värähtämättä 180 astetta ja jäi tuijottamaan seinää, kunnes Unja lopetti murinan. Kyllä se taitaa vaan olla niin, että Rauta-Rouva U. pitää komentoa täällä vaikka Roni ja Hugo kuvittelevat miehekkäitä miehiä olevansakin.

Nyt täytyy pitää vain peukkuja, että tuo molempien poikien merkkailun halu haihtuu hiljalleen Ronin hormoonien mukana.

Roni on kiihdyttänyt tahtia reviirinsä merkkauksen suhteen kovin "kiitettävästi". Lisäksi kun mukaan kilpamerkkailuun lähti Hugo, alkoi jo tuntua siltä, että itsekkin tuoksahtaa kissanpissille kotoa lähtiessään. Hugohan on aikanaan leikattu sen verran ajoissa, ettei se tähän elämän vaiheeseen mennessä ole merkkailun jaloa taitoa oppinut. Ronin myötä tämäkin taito on tullut harjoiteltua. Hugo tosin ei selkeästi ymmärrä ettei koko rakkoa tyhjennetä kerralla, vaan Hugon perässä saa luututa järkyttävän kokoisia lammikoita. Ronttu taas kiipeilee mahdollisimman korkealle ja suihkaisee sieltä sitten seinään omat puumerkkinsä. Toki hajulänttejä löytyy myös lattianrajasta ... oikeastaan mistä vain.

Tämän viikon alkupuolella kävin ostamassa UV-lamppu, jolla pissiläikät hohtaa pimeässä (arvatkaa vaan oliko lapset innoissaan ). Ja samalla ostin myös ainetta jolla hajun saa neutraloitua ... huh helpotus! Leenan kanssa viestiteltiin tilannekatsausta ja kirvelevin sydämin Leena antoi Ronttulille leikkausluvan. Lähinnä taustalla on myös se ajatus, ettei perheen kissojen keskinäiset suhteet menisi ihan päälaelleen. Jonkin verran niskaotteita Roni on jo Unjasta viritellyt, joten lienee ajan kysymys milloin Unjalla menee hermo ja milloin Roni alkaa ihan tosissaan vääntää Unjasta morsiota itselleen. Hugon kanssa Ronilla on toistaiseksi neutraalin oloiset "herrasmiesvälit". Ronttulin kulkuset lähtevät siis todennäköisesti jo ensi viikolla, jos mitään syvää rauhaa ei taloomme laskeudu nyt pikaisesti.

Toisaalta tuntuu siltä, että Roni on taas aktivoitunut. Kun se heti näyttelyn jälkeen vain huusi päivät pitkät, niin nyt se jaksaa taas innostua leikkimisestä ja puuhastelee itsekseenkin. Eilen kaivoin koirien puiset, Nina Ottossonin, aktivointilelut esiin. Tottahan toki Ronttuli tuli siihen heti pörräilemään, sillä laitoin koirille lelujen sisään Ronin lempi-koirannameja (naturalmenu). Niinpä sitten kokeilin miten Roni ymmärtäisi pyörittää "Dog-tornadon" kansilevyä saadakseen namit koloistaan. Alkuun Ronttu ei ymmärtänyt ollenkaan mistä namin haju tulee, haisteli vain lelun sivusta, mistä haju usein karkaakin ulos. Lopulta näytin Ronille mihin namin laitan ja jätin kanteen pienen "hajuraon". Näin Ronikin alkoi ymmärtämään miten noita namppoja lelun uumenista kaivellaan. Alkuun Roni kuitenkin namia ottaessaan lähti pyörittämään alustaa ympäri, joten välillä näytti siltä, että kissalla olisi ollut ihan pää pyörällään sen pyöriessä lelun ympärillä. Lopulta Roni ratkaisi asian, ja ottin tassut käyttöön . Näin namin sai ilman turhia pyörähdyksiä. Täytynee seuraavalla kerralla ottaa muutama kuva näytiksi, sillä jos ei tunne lelun "rakennetta" niin tämäkin selvitys jäänee hieman omituiseksi höperrykseksi.

Tällä hetkellä Roni viihdyttää itseään rapsuttelemalla jääkaappimagneetteja ja niillä kiinnitettyjä lappusia alas jääkaapin ovesta. On se vaan hassu ja hauska kissa .

Näin hurahti viikko niin, ettei ehtinyt edes näyttelyuutisia tänne kommentoimaan. Leena oli Ronin ilmoittanut URK:in näyttelyyn molemmille päiville. Satu oli myös ilmoittanut lauantaille anoppini Iiriksen näytelmään, joten lauantai-aamuna keräilin auton kyytiin Siken ja Iiriksen lisäksi Satun sekä Lara ja Dina-kissat. Iloinen yllätys oli, että näyttely järjestettiin Masalassa. Matkaan meni siis vain puoli tuntia meiltä kotoa perille.

Ronin edellisen näyttelyn perusteella osasin jo varautua tulevaan. Tiesin kissan olevan enemmän tai vähemmän hädissään eläinlääkärin pöydällä, joten ymmärsin heti rauhoitella suhisevaa kissulia. Pienen etsiskelyn jälkeen myös oma häkkipaikka löytyi ja sen kunnostettuani sain Ronttulin sinne rentoutumaan. Nyt Roni oli selkeästi jo rauhallisempi, häkissä ihan kuin ei mitään. Mitä nyt välillä jähmettyi tarkastelemaan vastapäisen häkin tapahtumia.

Lauantain tuomarina Ronttulilla oli Sara Ojaniemi, joka kehui Ronin erinomaista savua ja vartaloa. Muutenkin arvostelu oli varsin hyvä, ainoastaan korvat saisivat olla alemmas asettuneet. Yleisvaikutelmaksi Sara kirjasi "henkseleitä paukutteleva nuori mies" .

Kamera oli kokemattomalta kissanäyttelynkävijältä unohtunut taas kotiin, mutta näyttelyn loppupuolella Leena kävi suostuttelemassa Ronin syliinsä ja totutteli Ronttulia hieman häkin ulkopuoliseen. Häkkialueen ulkopuolella Ronin mielestä kelpasikin jo olla Leenankin sylissä (tai miksi ei kelpaisi). Sattumalta (tai oliko se sattumaa?) Heikki Siltala käyskenteli lähistöllä, ja ohimennessään nappasi muutaman otoksen myös Leenan sylissä kuikuilevasta Ronttulista. Alla siis pari Heikki Siltalan otosta Ronista Leenan sylissä.

On se vaan komia kissa

Lauantain paneelit venyivät kutakuinkin kello 19 asti. Drive-in koiranäyttelyihin tottuneena tuntui hetkellisesti melkein panttivangilta. Enkä tosiaan ollut koskaan kuullutkaan, että luvattomasta poistumisesta saattaa seurata näyttelykielto . Onneksi Leena juoksi paikalle vahtimaan, etten Ronia ehtinyt ulos salakuljettaa. Kyytiläisistä Satua en tosin olisi saanut autoon väkipakollakaan ennen näyttelyn loppua, mutta olin tosiaan jo Ronin kanssa aikeissa lähteä autoa pakkaamaan ja siirtämään sitä lähemmäs uloskäyntiä... Mutta jäätiinpä sitten ihan lähtölupaan asti odottelemaan .

Sunnuntaina itselläni oli jo edessä yövuoro, mutta päätin kuitenkin lähteä Ronin kanssa uusinta kierrokselle. Sunnuntain tuomarina oli Henry Hornell, joka pitikin varsin nopeaa vauhtia yllä arvostelussaan. Ronista hän piti kovasti, lukuunottamatta... yllätys-yllätys... korvien astentoa. Ronin savua tarkastellessaan hän hymisi selkeästi tyytyväisenä "hmmm ... nice contrast". Savu sai siis jälleen kehuja. Yleisvaikutelmaksi Henry kirjasi "Kind strong kitten" Voihan sen niinkin ilmaista ... Ronihan arvostelun aikana nyrpisteli nenäänsä vieruskissoilleen aina kun sai näkökontaktin. Kaiken kaikkiaan olin kovin tyytyväinen Ronin esiintymiseen molempina päivinä. Ronttulilla on vaikeeta vieraiden kissojen läsnäollessa, mutta kyllä sen yliystävällinen luonne puskee läpi niin, ettei se paukahtele tuomareille arvostelupöydällä.

Nopeasta arvesteluvauhdista johtuen olimme valmiita noin klo 11 maissa. TP-valintaihin Henry ei Ronttulia pyytänyt, sillä hän mainitsi jo nähneensä parempikorvaisen saman ikäluokan edustajan pöydällään. Muutaman hetken katselin itämaisten arvostelua, mutta sitten kysäisin Leenalta pystyiskö hän katsomaan Ronin perään, jos kävisin nukkumassa kotona muutaman tunnin päiväunet seuraavan yön työvuoroa ajatellen. Leena lupasi katsoa Ronin perään, ja ilmoittaa paneelien alkaessa, jotta osaisin saapua paikalle ajoissa noutamaan kissani. Leena tarjoutui jopa tuomaan kissan kotiin, mutta halusin hakea Ronin itse. Muutaman tunnin hylkääminenkin oli jo ihan tarpeeksi omalle psyykkeelleni. No yllättävää ei liene, että Roni oli ottanut rennosti häkissään omien "kauneusunieni" ajan. Tyytyväisenä se kieriskeli selällään kun palasin sitä hakemaan.

Leena hieman varoitteli, että tämä näyttely saattaaisi olla "se ratkaiseva" tekijä Ronin aikuistumisessa kohti kollin kiehtovaa maailmaa. Ja niin siinä kävi, että Roni on viritellyt äänijänteitään täällä kotona nyt koko loppuviikon ajan. Muutaman päivän Roni taisi sulatella näkemäänsä, ennen kuin päätti alkaa jollottaa omaa miehisyyttään ilmoille. Toinen lieveilmiö tuli tällä kertaa myös mukaan kuvioihin. Roni on lirauttanut jo ensimmäiset merkkauspisut ovienpieliin . Nähtäväksi jää, mihin tämä taipumus kehittyy. Edellisellä kerralla Ronin miehistymiselkeen hiipuivat kasaan, tosin silloin elkeet rajoittuivat pelkkään jollottamiseen.

Loppuviikosta Roni on kalastettu jo kahteen otteeseen pihaltakin. Peikko on taas availlut ovia, ja Roni on ollut kärppänä ovenraossa. Nopeasti näillä ilmoilla tuon aukinaisen oven huomaa kylmän tuulahduksen viistäessä lattiaa pitkin, mutta niin on nopea ollut Ronikin. Hassua on se, että Roni ei oikein ole sittenkään tilaisuuden tultua halunnut lähteä matkaan. Molemmilla kerroilla Roni on huudettaessa hissukseen hivuttautunut ovelle ylirauhallisin askelein. Mitään se ei vastaa huuteluihin, ja muutenkin käyttäytyy ikään kuin olisikin halunnut vain syödä vähän ruohoa oven edestä. Taitaa kylmä ja pimeä olla liikaa tuolle "henkseleitä paukuttelevalle" kollin alulle .

Muutaman viikon aikana on ollut hieman ilmassa merkkejä Ronttulin muuntautumisesta pentusesta kollipojaksi. Mitään hälyyttäviä merkkejä (kuten merkkaamisia) ei ole vielä havaittavissa, mutta ääniala tavoittelee jo selvästi kutsuvampaa ja miehekkäämpää soundia. Lisäksi tuntuu siltä, että Ronin identiteetti vaihtelee hellyydenkipeästä pentusesta itsenäiseen nuoreen mieheen.

Unja ressukka on myös joutunut Ronin miehisen mielenkiinnon kohteeksi, sillä usein Roni tälläytyy Unjan pyllyyn haistelemaan. Ja siitä ei "vanha" rouva ole lainkaan tyytyväinen . Tähän asti kahakat on selvitetty pienellä kurinpalautuksella (Unjan toimesta), mutta eipä tuo Ronttulikaan ilmeisen vahvasti uskalla mitään temppuja yrittääkkään. Kolmas merkki miehistymisestä on oven raossa alati päivystävä Ronttulainen. Ulos ei kertakaikkiaan pääse heittämättä Ronia ensin ulos (sisälle) tuulikaapista.

Jostain syystä Roni on myös tullut entistäkin ahneemmaksi ja röyhkeämmäksi ruoan suhteen. Välillä Roni on joutunut arestiin kuraeteiseen, jotta se ei olisi jatkuvasti lautasella syömässä ihmisten ruokia. Kinkkujen ja makkaroiden lisäksi herralle kelpaa paahtoleipä, munakas, jogurtit, keksit jne. Koirille ostetut "natural menu" -nappulat saivat Ronin täysin sekaisin. Roni repi niiden päällä olevan muovipussin ja kun pilkoin sille muutaman maistiaiseksi, se sai hepulikohtauksen . Natural menut laitettiin piiloon ja ehkä joskus vielä laitetaan puuhapalloon muutama nappulan pala houkuttimeksi. Näin kovasti Roni ei ole kyllä mistään vielä tähän asti innostunut.

Ronin ahneuden tulokset alkoi jo hieman näkyä, sillä palattuani neljän päivän Ranskan reissusta huomasin Ronin mahan muistuttavan lähinnä palloa. Janne oli sitä mieltä, ettei Unja ja Hugo saa mitään syötävää, jos kissoille antaa yhtään vähemmän ruokaa. Itse laitoin liikaruokinnalle pisteen ja palattiin säännösteltyyn ruokintaan... ja kappas pallo katosi muutamassa päivässä. Krooninen nälkä sille taisi kyllä jäädä...

Sunnuntaina koitti se päivä, jolloin oli päätetty tutustuttaa Ronttulainen eka kertaa näyttelymaailmaan. Aamulla eläinlääkärin tarkastuksessa kaivoin Ronin kassistaan ja laitoin lääkärin pöydälle. Roni tästä, ja näyttelyhälinästä, järkyttyneenä heittäytyi ihan matalaksi ja aloitti kestosuhinan suuntaan jos toiseenkin. Itse taas tilanteesta hämmentyneenä, en tajunnut tehdä juuri mitään. Tajusin kyllä, että pentupoloinen on järkyttynyt, mutta järkyttyneen näköinen oli eläinlääkärikin. Lopulta el. sanoi, että jospa pidät etupäästä kiinni, niin hän tutkii kissan. Tosiaan mistä tuo eläinlääkäri olisi voinut tietää, että Roni on vasta pentu (ainakin melkein :)) ja ensimmäisessä näyttelyssään.

Niinpä saatiin tarkastus suoritettua ja vein Ronin omaan häkkiinsä, jonka Leena oli hienosti sisustanut jo valmiiksi. Voiko olla helpompaa . Sävysävyyn sisustetun näyttelyhäkin idylliä rikkoi kotoa tuotu "vääränvärinen" makualusta, mikä päätettiin kuitenkin häkkiin laittaa, jotta Ronilla olisi mahdollisimman turvallinen olo siellä.

Lopulta koitti hetki, jolloin oli meidän vuoro asettua tuomarin pöydälle arvioitavaksi. Olin luvannut viedä Ronin itse, sillä ajateltiin sen olevan Ronille helpointa. Tosin eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen hiipi mieleen pieni jännityksen poikanen. Leena kuitenkin rauhoitteli, ja sai kuin saikin minut rauhoittumaan. Omaksi tehtäväksi jäi vain olla Ronttulin tukena ja turvana näyttelypöydän vierellä.

Itse asiassa Roni käyttäytyi mielestäni varsin hyvin näyttelypöydällä. Se ei tuntunut olevan moksiskaan tuomarimme Thea Fricovecin käsittelystä. Ja Thea tykkäsi kovasti Ronin vartalosta sekä turkista ("super body, super coat" -lausahduksin), mutta kuten arvata saattaa "sanomista" tuli korvista (niin koosta kuin asennostakin). Yleisesti Thean arvio Ronista oli "Sweet mama's boy <3!", ja niinhän se onkin.

Laitetaanpa vielä loppuun yhteiskuva Armista ja Ronista. Meidän kotipoliisikaksikko päivystämässä vakipaikallaan .